Kirkkovaltuusto ei ole kunnanvaltuusto
Ajattelin vaihteeksi purkaa ajatuksieni vyyhtiä. Kunta on maallinen organisaatio. Seurakunta ei ole vain inhimillinen yhteisö. Seurakunta on uskon yhteisö, rakkauden yhteisö, hengellinen yhteisö. Kuntaan kuuluvat kaikki kunnan alueella asuvat. Seurakuntaan kuuluvat sen kastetut jäsenet. Seurakunnan kaikki jäsenet ovat kunnan jäseniä, mutta asia ei ole sama päinvastoin.
Seurakunnan hallinnollinen organisaatio on lainattu kunnasta. Kummassakin on valtuusto ylimpänä päätösten tekijänä. Sitten on kunnanhallitus ja kirkkoneuvosto vastaamassa päätösten toimeenpanosta. Valtuustot valitaan yleisillä vaaleilla. Ne puolestaan valitsevat muut toimielimet.
Kunnalle maksetaan veroja, kuten myös seurakunnalle kirkollisveroa. Niillä pidetään rakennukset kunnossa ja pyöritetään toimintaa. Osa toiminnasta perustuu lakeihin ja muihin säädöksiin.
Kunta vastaa koulutuksesta, terveys- ja sosiaalipalveluista (Siiliset), elinkeinotoiminnasta. Tämä kaikki ei edellytä uskonnollista vakaumusta.
Seurakunnan tehtävänä on evankeliumin julistaminen. Jumalan sanaa jaetaan niin sanoin kuin sävelin, teoin ja jaloinkin. Seurakunnan perustoimintaa on jumalanpalveluselämä, diakoniatyö, lähetystyö ja kristillinen kasvatustyö. Kasvatustyön kohdalle kirjoitin sanan kristillinen, sillä pelit ja leikit eivät pelkästään ole kristillistä kasvatustyötä. Kaiken seurakunnan elämän tulee liittyä selkeästi seurakunnan hengelliseen perustehtävään.
Osallistuminen seurakunnan elämään antaa parhainta ymmärrystä siitä, mitä varten Jumalan seurakunta on olemassa.
Kirkosta eronneita tarkastellessa käy selkeästi ilmi se, ettei näillä ihmisillä yleensä juurikaan ole ollut kosketusta seurakunnan toimintaan. En ole nähnyt heitä kirkossa, enkä muualla muissa seurakunnan tapahtumissa. Ei ole sitten kummoinen ihme, että he toteavat, ettei seurakunnalla ole heille annettavaa. Monilla heistä ei ole lapsia ja siten tarvetta lapsityölle. Kaikki eivät vielä ole olleet hautajaisissakaan. Ja meneehän moni seurakunnan jäsen naimisiin karusti maistraatissa, ilman rukouksia ja siunausta. Mistä tämä sitten kertoo?
Mielestäni kirkko on tuudittautunut aivan liikaa siihen, että ihmiset haluavat kuuluva kirkkoon toimitusten takia. Ei niitä nyt kovin usein osu kohdalle, jos et ole pappi tai kanttori.
Muistan yhdet häät. Sain hääjuhlassa kiitollista palautetta niin vierailta kuin hääparilta. Pois lähtiessä tuore ukkomies sanoi, että palataan asiaan, jos tarvetta tulee. Ilmeisesti he pian päätyivät kuitenkin siihen, ettei tarvetta tulisi, ja erosivat kirkosta, molemmat. Tunsin kuin märkä rätti olisi lentänyt kasvoilleni. Koetin tehdä työni niin hyvin kuin taisin, mutta tunsin jälkeenpäin – ehkäpä täysin tarpeettomasti – epäonnistumisen.
Seurakunta ei ole täydellinen, sillä se on syvästi inhimillinen yhteisö. Seurakunta ei ole vain palkollisten työntekijöiden yhteisö. Se ei voi riittää, että "työntekijät tekevät ja luottamushenkilöt luottavat". Tällainen on kokonaan eilispäivän juttuja, joita ei kannattaisi enää muistella. Toiminta ei seurakunnassa ole taloutta varten, vaan asia on pikemmin päinvastoin. Taloudenpidon on oltava vastuullista talon puolta pitäen, mutta lauseen loppu vain siinä mielessä, että talon tehtävänä on vaalia seurakunnan hengellistä tehtävää kaikissa oloissa. Sana ja sakramentit ovat seurakunnan ja kristillisen kirkon tuntomerkit. Eivät niinkään edes hyvin hoidetut pömpelit.
