Suurimman ilon odotuksessa hiljaisena lauantaina

Suomalainen meno ihmetyttää

 

Hiljaisesta viikosta puhutaan jälleen pääsiäisviikkona, vaikka hiljaisen viikon aloittaa Palmusunnuntai, jonka kirkollisena aiheena on ”Kunnian kuninkaan alennustie”. Pääsiäisviikko ei todellakaan ole se viikko, jolloin Jeesus ratsastaa kohti Jerusalemia ja kuolemaansa, jolloin ainoa viaton laittomasti vangitaan, ”tutkitaan” ja tuomitaan. Kun tätä tekstiä kirjoitan, on hiljainen lauantai, jolloin Kirkko muistaa Jeesuksen haudassa oloa. Suru ja murhe elävät monin tavoin maan päällä. Jeesuksen kuolemaa surraan, mutta samalla myös maailman nykyistä menoa. Kirkkoa pidetään historian jäänteenä, vaikka tosiasia on se, että jos Kirkko olisi olemassa vain ihmisten keksintönä, niin sen taru olisi tukehtunut omaan mahdottomuuteensa jo kaksi vuosituhatta sitten.

Vielä vähän aikaa, ja sitten on oikea aika toivottaa hyvää pääsiäistä sanoen Kristus nousi kuolleista! Hyvää pääsiäistä on toivoteltu hiljaisella viikolla ja jo ennen sitäkin varmaan. Mutta miten toivottaa hyvää pääsiäistä pitkäperjantaina?! Toivotammeko me hyvää päivää kun kuulemme että kohtaamamme ihminen on menettänyt rakkaansa? Onko se hyvä päivä? Me nykysuomalaiset emme Jeesuksen kuolemaa taida paljon surra. Pitkäperjantaina on tanssittu jo monet kerrat. Samoin tivolit ovat jo täydessä vauhdissa. Olen joskus kuullut, että pitkäperjantaita olisi toivottu hääpäiväksikin. Olisihan siinä juhlapäivä, kirkko mustissa väreissä ilman kynttilöitä ja kukkia. Jos jotain tänä päivänä surraan, niin vissiin sitä, että pitkäperjantaina eivät kaupat ole auki. Kauppaan pitäisi aina päästä.

Toisin on sivistysmaissa. Kun olen käynyt maissa, joissa katolinen kirkko on enemmistökirkko, olen iloinnut kirkoista, jotka pitävät ovensa auki. Olen iloinnut niistä kristityistä, jotka astuvat kirkkoon rukoilemaan arkisinkin. Olen iloinnut, että rukoilevaa kirkkokansaa on kirkon täydeltä. Katolisessa kirkossa ei koskaan liene vähätelty jumalanpalveluselämään osallistumisen merkitystä. Katolisessa kirkossa ei koskaan liene pidetty ongelmana tapakristillisyyttä. Meidänkin olisi hyvä muistaa vanha sanonta: kun varjelet tapaa, tapa varjelee sinua.

Jälleen tänä keväänä on korostettu mediassa, että katolilaiset ja ortodoksit paastoavat, ja että ortodoksit viettävät pääsiäistä. Sunnuntai on kuitenkin kaikille kristityille viikoittainen pääsiäisjuhla. Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen on kirkkovuoden, jumalanpalveluselämän ja uskonelämän keskus. Pääsiäinen antaa joululle nimen Vapahtajan syntymäjuhla. Pääsiäinen tarvitsee puolestaan joulua, sillä vain ihmiseksi syntynyt Jeesus oli mahdollinen sijaisuhri ajatellen valtaisaa ihmiskunnan velkataakkaa.

Tätä velkataakkaa eivät lainkaan kaikki ymmärrä. Synnistä puhuminen on monen mielestä vanhanaikaista. Minä en ainakaan ole tehnyt syntiä, sanoo moni avionrikkoja. Niin uhrista tulee syytetty syyllinen. Silloin ei hirsi omassa silmässä ole näkynyt. Synnistä on puhuttava, mutta sormella osoittelu on silti turhaa ja väärin. Meidän tehtävämme ei ole vikoilu, vaan itse kunkin on katsottava Kristuksen ristiin ja tunnustettava: minun syystäni, minun syystäni, minun suuresta syystäni. Synnintuntoa emme voi siirtää syyttelemällä. Synnintunnon voi herättää vain Jumalan Pyhä Henki. Synnintunto on vakava, mutta silti tarpeellinen asia, sillä siitä muodostuu oikeastaan pelastuksen portti.

Vietämme parhaillaan ristin pääsiäistä. Koska Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huomennakin, on meidän ymmärrettävä osallisuutemme ristin salaisuuteen. Eivät vain miehet kaksi tuhatta vuotta sitten haavoittaneet Jeesusta, vaan niin teemme mekin, mutta yhtä kaikki, hänen haavojensa hinnalla kaikki ovat parantuneet, ei automaattisesti, vaan ehdottomasti uskon kautta.

Ensi yö, pyhä yö aloittaa ylösnousemuksen juhlinnan. Pimeyteen syttyy valo. Valo antaa elämän koko maailmalle. Valo kutsuu uuteen kuuliaisuuteen:

 

”Jumalamme saapui kerran ihmisenä päälle maan. Vielä elää sana Herran, Ja se sydämissä syttyy loistamaan, loistamaan. Jeesus tahtoo yhä viedä seuraajiaan maailmaan. Vielä kaikki eivät tiedä, Että syyllinen saa levon teoistaan, teoistaan.

Jos nyt Jeesus uskon liekin sytyttänyt sinuun on, Häntä seuraa, tie minne viekin. Et ole yksin, et turvaton. Herran liekin anna palaa! Anna kasvaa rakkauden, Kunnes tuli valtaa alaa, Ja valo saapuu luo jokikisen.

Maailmalle päivä koittaa. Uusi aamu sarastaa. Pelon vallan Kristus voittaa. Valo kirkkaampi on tuskaa, kuolemaa. Palavina valvokaamme, työtä tehden, rukoillen. Vielä Herran nähdä saamme. Kun hän saapuu, tuoden rauhan ikuisen."

(Liekit-musikaalista, P Simojoki)

Via crucis - ristin tie

Kunnian kuninkaan alennustie

Hiljainen viikko on alkanut. Se alkoi jo eilen, palmusunnuntaina. Millä tavalla tämä viikko on hiljainen? Tuskin se on hiljainen korvissamme. Samat arjen melut ja äänet soivat korvissamme. Eivät olleet hiljaisia tapahtumat Jeesuksenkaan ympärillä. Päinvastoin. Sekamelskaa ja sekasortoista hälinää riitti. Mutta kun Raamatun valossa ryhdymme tarkastelemaan tapahtumia matkalla Jerusalemiin, saatamme kohdata todellisen hiljaisen viikon. Tapahtumat ovat niin suuria ja järkyttäviä, että ne salpaavat hengityksenkin. Ainoa tosi viaton kärsii. Jeesusta herjataan ja lyödään kaksin verroin, ja tämäkin ilmaus tuntuu vähättelyltä. Sanat eivät voi kuvata viattoman kärsimystä. Sanat eivät voi tavoittaa näitä kauheuksia.

Sekin saattaa järkyttää, ettei näin olisi tarvinnut tapahtua, jos asiaa ajatellaan vain inhimilliseltä kannalta. Jeesuksen ei olisi tarvinnut suostua. Hän olisi voinut antaa kärsimyksen maljan mennä ohitseen. Jeesus teki kaiken vapaaehtoisesti: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme.” (Room. 5:6-7)

Jumalan siis täytyi tulla ihmiseksi, ja Jeesuksen syntyä veljeksemme. Tämä tapahtui meidän pelastuksemme tähden. Kukaan ihminen ei voinut sovittaa suurta rakkaudenvelkaa, mutta ihmisen se täytyi kuitenkin tehdä. Jumala luopui omastaan. Jeesus, joka oli rikas, tuli köyhäksi, jotta me hänen köyhyydestään rikastuisimme: ”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:17–18)

Kysymys ei ole vain kahden vuosituhannen takaisista tapahtumista. Hiljainen viikko nykyistää nuo tapahtumat, sillä ne ovat tapahtuneet myös meidän tähtemme. Ihminen ei ole muuttunut. Maailma on yhä vieläkin täynnä väkivaltaa ja kaikkea pahaa. Moni haluaisi unohtaa Jeesuksen, vaikka hän tarjoaa elämän ja todellisen yltäkylläisyyden. Olemme lukeneet ja kuulleet ateistien kampanjoista, jotka kyseenalaistavat jumalauskon. Jumala ei ole riippuvainen ihmisistä. Hänen olemassaolonsa ei tarvitse edes meidän uskoamme. Jumala on rakkaus, mutta ei sellainen rakkaus, mistä maailma puhuu. Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa…

Kirkkaus pimeydessä tai ainakin häivähdys kirkkaudesta

Pie Jesu, dona nobis (/eis) requiem! Laupias Jeesus, anna meille (/heille) lepo! Tätä kaunista laulua kuulet tässä blogissa varsin usein. Sitä laulavat roomalais-katoliset papit Irlannista. Lepoa ja rauhaa me kaikki tarvitsemme, eivätkä vain tästä elämästä poisnukkuneet. Lepo ja rauha merkitsevät tasapainoa. Lepoa, rauhaa ja tasapainoa muodostetaan armolla ja anteeksiantamuksella, sekä rakkaudella. Vietämme parhaillaan varsin levotonta kärsimysaikaa. Kyse ei ole kaikesta maailman täyttämästä kärsimyksestä, vaan ainoan synnittömän, eli Jeesuksen kärsimyksestä meidän kaikkien syntien tähden. Jeesus kärsi ja kuoli meidän takiamme. Hän teki tämän kaiken ihmeellisesti aivan vapaaehtoisesti. Hän olisi voinut toki kuunnella esteleviä apostolejaan, mutta teki aivan toisin kuin he käsittivät. Onneksemme! Mutta koska Kristus kärsi myös meidän takiamme, on meidän käsitettävä myös itsemme syntisiksi. Emme saa syytellä tästä syystäkään toisia, vaan meidän tulee kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen: ”Herra, armahda!” Ja Herra armahtaa.

Herran siunauksessa eli Aaronin siunauksessa me pyydämme Jumalaa kääntämään katseensa meidän puoleemme. Hänellä olisi tuhat syytä kyllä olla kääntämättä. Olisikohan edes yhtään syytä kääntää kasvojaan meidän niskuroivien puoleen? On yksi todellinen syy! Fall on your knees! Langetkaa polvillenne! Näin blogissa muuten juuri kajahti, sillä kuuntelen sitä samalla kuin tätä kirjoittelen. Meidän tulee langeta Kristuksen elämää antavan ristin juurelle. Hänen tähtensä Jumala todellakin kuulee meidän rukouksemme. Se on todella iloinen asia! Kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, hän katsahti kohti taivasta ja sanoi, että hänen Isänsä ja samalla meidän Isämme kuulee häntä aina, ja nyt hän sanoo sen ääneen kaikkien ympärillään olevien tähden. Suuri armon ihme on se, että Jumala tahtoo todellakin kuulla ja kuunnella meitä syntisiä. Me olemme siis syntisiä ja armahdettuja.

Jos emme paastoa ruuasta, meidän tulisi paastota ainakin vääristä ja turhista ajatuksista, vääristä intohimoista, turhista sanoista, panetteluista lähimmäisiämme kohtaan. Kun paasto vaihtuu ylösnousemuksen iloksi, saatamme huomata, että turhastahan me luovuimme.

Paastonajan raamatuntekstit nostavat esiin kohtaamisia, joita kannattaa rukouksin lukea. Jeesus astuu sellaisenkin luokse, jonka tähden me vaihdamme kadun puolta. Jeesus lausuu ymmärtävimmät ja lämpimimmät sanansa niille, jotka ovat kohdanneet kylmyytemme.

Pie Jesu! Laupias Jeesus, joka kannat maailman synnin, armahda meitä, anna rauha sydämiimme. Anna se rauha, jota maailma ei koskaan voi antaa. Ylösnousemuksesi on kaiken armon, anteeksiantamuksen ja rauhan loputon lähde. Ilman ylösnousemusta emme viettäisi suurta ja pitkää perjantaitakaan. Ilman ylösnousemusta ei olisi meitä kristittyjä, ei sydämeltä eikä edes nimeltäkään.

Ilman ylösnousemusta meillä ei olisi sinuakaan, joka sanot sydämen lukkojen takana, siis sisällämme tai jopa keskellä apostolien huonetta: Rauha teille! Rauha teille! Gracias por la ayuda! Kiitos avusta, Herrani Jeesus!

The Last Supper vai mikä se oli?

Vapaata keskustelua ei pidä kahlita, mutta aina on jotain, mitä pitää vaalia

 

Meille kaikille on tuttu eräs Leonardo da Vincin maalaus. Siinä Jeesus apostoleineen istuu pöydän ääressä ateriaa nauttimassa. Tuon kuuluisan maalauksen nimeen liittyy yleinen väärinkäsitys. Usein kuulemme puhuttavan Viimeisestä ehtoollisesta. Taulun nimi kuitenkin on Viimeinen ateria. Jeesus ja hänen apostolinsa nauttivat viimeisen yhteisen aterian ennen Jeesuksen ristinahdistusta ja kuolemaa. Tässä on iloiten tehtävä selväksi, ettei sellaista kuin viimeinen ehtoollinen tulla koskaan nauttimaan. Viimeisellä aterialla Jeesus asetti pyhän ehtoollisen sakramentin syntien anteeksisaamiseksi, ruumiin ja sielun terveydeksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Siis vielä kerran: Tuossa kuuluisassa maalauksessa on kysymys viimeisestä yhteisestä ateriasta, mutta ensimmäisestä ehtoollisesta. Kun Jeesus oli asettanut ehtoollisen sakramentin, hän sanoi: ”Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt. 26:29)

Samalla viimeinen ateria muistuttaa, että Jeesus, ainoa viaton, kärsi häväistykset, ristin pilkan, häpeän ja tuskan meidän syntisten tähden. Synti erottaa ja surmaa. Ensimmäinen ehtoollinen puolestaan kutsuu palvelevaan rakkauteen, sekä uskon luottamukseen, että Kristus ei omiaan hylkää. Ensimmäisestä ehtoollisesta alkoi toivon ja luottamuksen pyhiinvaellus. Kerran, sitten kerran, silloin kerran näemme kasvoista kasvoihin ja katsomme itse Olevaa.

 

WCC- KMN: Teksti kokonaan englanniksi ja suomeksi

Will the global financial crisis mark the end of "moneytheism"?

 

No doubt the global financial crisis is and will continue impacting negatively all regions of the world, but according to an advisory body of the World Council of Churches (WCC) it also represents an opportunity to deeply transform the international financial system for good.

 

For Christians there is more to the economic crisis than meets the eye. For the WCC Commission of the Churches on International Affairs (CCIA), there is a spiritual perspective on the crisis according to which it is necessary – with God's grace – to overcome greed and "moneytheism". People need to rethink and change their lifestyles so that everyone may have life with dignity within a context of respect for the creation.

 

On a concrete implementation level, what is needed, according to the CCIA, is to build a more democratic and participatory financial system under the United Nations. This system would need to be less dependent on only one currency in the world, as well as to create new ways of solidarity among states and peoples. The financial crisis, however, cannot be seen in isolation but as intertwined with the current energy, food and climate crises.

 

The commission discussed the global financial crisis at its 15-20 March meeting in Matanzas, Cuba. The 30-strong commission provides WCC member churches and affiliated ecumenical organizations with a platform for information-sharing and joint advocacy on critical situations and on opportunities to support initiatives for peacemaking, justice and overcoming poverty.

 

Meeting in the Caribbean island that has endured a half century long unilateral economic embargo by the United States, the CCIA has stressed the need for the US to lift the blockade and for the establishment of an unconditional dialogue between both governments.

 

Impressed by the vitality, vibrancy and enthusiasm of the Cuban churches, as well as their contribution to the political, economic, social and cultural life of the country, the CCIA members called on churches around the world to establish or further develop partnerships with Cuban churches, as an expression of solidarity and for mutual learning.

 

Commission of the Churches on International Affairs

 

 

Merkitseekö globaali talouskriisi loppua ”mammonateismille”?

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö maailmanlaajuinen talouskriisi vaikuttaisi nyt ja jatkossa negatiivisesti kaikkialla maailmassa, mutta Kirkkojen Maailmanneuvoston neuvoa-antavan elimen mukaan kriisi voi nostaa esiin mahdollisuuden syvältä luotaavaan kansainvälisen finanssijärjestelmän kääntämiseen kohti hyvää.

 

Kristityille talouskriisissä on kysymys enemmästä kuin mitä silmä näkee. Kirkkojen Maailmanneuvoston Kansainvälisten asioiden komission mukaan kyse on välttämättömästä hengellisestä näkökulmasta – Jumalan armosta – mahdollisuudesta voittaa ahneus ja ”mammonateismi”. Ihmisten täytyy ajatella uudelleen ja muuttaa elämäntyylinsä niin, että kaikki voivat elää arvokkaasti, luomakuntaa kunnioittaen.

 

KMN:n Kansainvälisten asioiden komission mukaan konkreettinen toteutuksen taso on välttämätön demokraattisen ja avoimen talousjärjestelmän rakentamiseksi Yhdistyneiden Kansakuntien johdolla. Tälle järjestelmälle on välttämätöntä pienempi riippuvuus vain yhdestä maailman valuutasta. Yhtä tärkeää on luoda uutta perustaa valtioiden ja kansojen väliselle solidaarisuudelle. Finanssikriisiä ei kuitenkaan nähdä eristäytymisen kautta, vaan nivoen yhteen energia-, ruoka- ja ilmastokriisit.

 

Komissio keskusteli maailmanlaajuisesta taloudellisesta kriisistä kokouksessaan Kuubassa, Matanzassa 15.–20. maaliskuuta.  30-jäseninen komissio tarjoaa KMN:n jäsenkirkoille ja sen läheisessä yhteydessä toimiville ekumeenisille organisaatioille foorumin, jolla voidaan jakaa informaatiota ja liittyä yhteiseen rintamaan kriittisissä tilanteissa ja mahdollisuuksissa tukea pyrkimyksiä rauhan rakentamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja köyhyyden voittamiseen.

 

Kokous pidettiin Karibian saarella, johon kohdistuva Yhdysvaltojen yksipuolinen kauppasaarto on kestänyt jo puoli vuosisataa, ja komissio painottikin tarvetta, että Yhdysvaltojen on purettava kauppasulku ja aloitettava dialogi molempien hallitusten kesken, ilman ennakkoehtoja.

 

Vaikuttuneena Kuuban kirkkojen elinvoimaisuudesta, eloisuudesta ja innosta, kuten myös niiden panoksesta poliittiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään maassaan, Komission jäsenet kutsuivat kirkkoja kaikkialta maailmasta joko aloittamaan tai jo jatkamaan kumppanuussuhteinen rakentamista Kuuban kirkkojen kanssa, ilmauksena solidaarisuudesta ja keskinäisestä oppimisesta.

 

(Suom. Arto Penttinen)

Lainaus Kirkkojen Maailmanneuvoston viestistä, jonka juuri suomensin

Merkitseekö globaali talouskriisi loppua mammonateismille?

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö maailmanlaajuinen talouskriisi vaikuttaisi nyt ja jatkossa negatiivisesti kaikkialla maailmassa, mutta Kirkkojen Maailmanneuvoston neuvoa-antavan elimen mukaan kriisi voi nostaa esiin mahdollisuuden syvältä luotaavaan kansainvälisen finanssijärjestelmän kääntämiseen kohti hyvää.

Kristityille talouskriisissä on kysymys enemmästä kuin mitä silmä näkee. Kirkkojen Maailmanneuvoston (Kirkkojen) kansainvälisten asioiden komission mukaan kyse on välttämättömästä hengellisestä näkökulmasta – Jumalan armosta – mahdollisuudesta voittaa ahneus ja ”mammonateismi”. Ihmisten täytyy ajatella uudelleen, ja muuttaa elämäntyylinsä niin, että kaikki voivat elää arvokkaasti, luomakuntaa kunnioittaen.