Vapaata keskustelua ei pidä kahlita, mutta aina on jotain, mitä pitää vaalia
Meille kaikille on tuttu eräs Leonardo da Vincin maalaus. Siinä Jeesus apostoleineen istuu pöydän ääressä ateriaa nauttimassa. Tuon kuuluisan maalauksen nimeen liittyy yleinen väärinkäsitys. Usein kuulemme puhuttavan Viimeisestä ehtoollisesta. Taulun nimi kuitenkin on Viimeinen ateria. Jeesus ja hänen apostolinsa nauttivat viimeisen yhteisen aterian ennen Jeesuksen ristinahdistusta ja kuolemaa. Tässä on iloiten tehtävä selväksi, ettei sellaista kuin viimeinen ehtoollinen tulla koskaan nauttimaan. Viimeisellä aterialla Jeesus asetti pyhän ehtoollisen sakramentin syntien anteeksisaamiseksi, ruumiin ja sielun terveydeksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Siis vielä kerran: Tuossa kuuluisassa maalauksessa on kysymys viimeisestä yhteisestä ateriasta, mutta ensimmäisestä ehtoollisesta. Kun Jeesus oli asettanut ehtoollisen sakramentin, hän sanoi: ”Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt. 26:29)
Samalla viimeinen ateria muistuttaa, että Jeesus, ainoa viaton, kärsi häväistykset, ristin pilkan, häpeän ja tuskan meidän syntisten tähden. Synti erottaa ja surmaa. Ensimmäinen ehtoollinen puolestaan kutsuu palvelevaan rakkauteen, sekä uskon luottamukseen, että Kristus ei omiaan hylkää. Ensimmäisestä ehtoollisesta alkoi toivon ja luottamuksen pyhiinvaellus. Kerran, sitten kerran, silloin kerran näemme kasvoista kasvoihin ja katsomme itse Olevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti