Vastine 1.2.2009 Uutis-Jousessa julkaistuun Pia Punkin kirjoitukseen

Pienten ihmisten asioista seurakunnassa

Maaningan seurakunnalla ei ole mitään tarvetta suhtautua nihkeästi eli kielteisesti lasten ja nuorten urheilutapahtumiin tai yleensäkään liikuntaharrastukseen. Rippileiri on vain kerran elämässä, mutta Maaningan seurakunnassa on jokaisena kesänä tarjolla kaksi vaihtoehtoista leirin ajankohtaa. Toinen leiri sijoittuu loppukesän aikaan. Meillä ei ole omaa leirikeskusta, ja siitä seuraa se, ettemme me missään tapauksessa yksin voi sanella tai päättää leiriemme ajankohtia. Meillä ei ole todellakaan mitään hampaankolossa Power Cupia kohtaan. Suomen suvessa ei vain liene yhtään viikkoa tai viikonloppua etteikö löytyisi päällekkäisiä tapahtumia. Ja
toisaalta kaikki nuoret eivät suuntaa Power Cupiinkaan. Toivomme jokaiselta nuorelta yhtäjaksoista osallistumista leirille. Tämä johtuu siitä syystä, että rippikoululeirillä opiskellaan, eikä ainoastaan saada hyviä elämyksiä, joita toki myös haluamme tarjota turvallisten aikuisten seurassa. Meitä myös sitovat rippikoulua koskevat ohjeistukset, jotka piispainkokous on vahvistanut. Leirin kokonaiskesto kuukausissa on aina vähintään puoli vuotta. Rippikoulun tuntimäärä on edelleen 80 eli ei aivan mitätön juttu näinkään. Rippikoulussa pyrimme tasapuolisuuteen, mutta
se ei puolestaan onnistu ilman, että nuoret vanhempineen sitoutuvat rippikouluun. Me emme ole suinkaan kaikkia poissaoloja urheilutapahtumien vuoksi tyrmänneet. En tosin muista kertaakaan, jolloin esimerkiksi minuun olisi otettu yhteyttä Maaningan Mahdin suunnalta. Olemme aina valmiit keskustelemaan käytännöistämme, mutta toivoisimme ymmärrystä myös sille, että rippikoulu käydään vain kerran elämässä, ja että Maaningan seurakunnalla on tarjota myös vaihtoehtoinen leirin ajankohta. Repertuaarimme ei pienessä seurakunnassa luonnollisesti voi olla tämän laajempi.
Vielä haluan korostaa, että me seurakunnan työntekijät kannamme aidosti huolta lasten ja nuorten kasvusta tasapainoisiksi ja vastuuntuntoisiksi ihmisiksi, myös Pyhän Hengen temppeleinä. Tätä tarkoitusta palvelee myös rippikoulu, joka on kirkon kasteopetusta. Rippikoulu on kokonaisuus, josta ei kannata poimia osia kuin rusinat pullasta, jos ja kun muilta toimilta jää aikaa. On turhaa asettaa seurakunta rippikouluineen vastakkain nuorten liikuntaharrastuksen kanssa. Jos kyse on joka tapauksessa lasten ja nuorten todellisesta hyvästä, olemme samalla puolella.

Arto Penttinen
Pastori, Maaningan kirkkoherra

Käyköhän minulle luterilaiselle kuin katoliselle Joseph Ratzingerille aikoinaan 1960 l:lla?

Tuomiokapituliin on koottu monia liberaaleja teologeja. En oikein ymmärrä, miksi näin. Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima kirjojen Kirja. Toki se on ihmisten kirjoittama, eikä näin mikään automaattisesti kirjoitettu. Toki minunkin mielestäni Raamattuun sisältyy myös aikasidonnaisuutta. Mutta tämä aikasidonnaisuus ei koske kylläkään ihmisen pelastukseen liittyviä dogmeja siis oppeja. Jeesusta tarvitaan kaikessa elämässä. Jeesus syntyi ihmiseksi meidän ihmisten pelastuksen tähden. Jeesus oikeastaan yhdistää Vanhan ja Uuden testamentin. Hän on Raamatun punainen lanka. Ilman Vanhaa testamenttia emme voi todellisesti ymmärtää Uutta testamenttia, ja päinvastoin. Jumalanpalvelusuudistus lisäsi onneksemme vanhatestamentillisten tekstien käyttöä. Toivoisin näin, että psalmit kaikuisivat jokaisessa messussa.

Me emme saa tyhjentää järkeisuskolla Raamatun sanomaa. Ihan turhaa on julistaa, että kaikki pääsevät taivaaseen. Eihän sellaista riviä Raamatusta löydy. Mutta sen Raamattu julistaa todella, että Jumala tahtoo, että kaikki pelastuisivat. Se on suloinen todellisuus, jossa valitettavasti monetkaan eivät halua elää.

Vie pois minun edestäni virsiesi pauhu! Tätä Aamoksen kirjan lainausta taidetaan hiippakunnassamme ja kaiken kaikkiaan järkiluterilaisuudessa viljellä aika lailla paljon. Miksi virret, jotka ovat läpeensä syvällistä rukousta, eivät kelpaisi papeille? Miksi hoetaan, että Juicen laulut sisältävät arjen teologiaa, kun se on höpötystä. Miksi messusta tehdään tangomarkkinat, vaikka Jumala kaipaa nöyryyttä ja hiljaisuutta meiltä luoduiltaankin?

Messu on tärkeä tapahtuma jokaisena sunnuntaina. Sunnuntai on pääsiäisjuhla, siis ylösnousemustodellisuuden peili! Ylösnousemus on osoitus Jumalamme voimasta ja vallasta. Toivoisin luterilaisuuden olevan täynnä iloista uskoa, mutta tuo liberaalisuus kyllä synkentää meitä monia. Mielelläni on avaramielinen ja suvaitseva, mutta Jumalan sanaa kunnioittava. Me emme saa nöyristellä eli teeskennellä Jumalan tai ihmisten edessä, mutta Jumalan edessä tulee kaikkien nöyrtyen kumartua.

Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia...

Jumalan lapsia olemme kaikki

 

Maaningan seurakunnassa on päiväkerhoja, joita on ansiokkaasti pitänyt lastenohjaaja Elina Haajanen melkeinpä sukupolvesta toiseen. Puhutaankin iloisesti Elinan kerhoista. Minusta tuntuu, että kerhoissa annetaan hyvä, pienoinen uskon siemen. Kerhoissa on elämää, uskoa ja rukousta sopivassa määrin. Toivottavasti vanhemmat ymmärtävät, miten tärkeää on kristillinen kasvatus. Se ei ole vaikeaa. Ehkä sitä voisi kysyä Elinalta!

Outo ajatus on muuten se, että lasta ei kasteta, vaan päättäköön hän sitten joskus myöhemmin, mihin haluaa kuulua. Lastako ei siis tarvitsisi varustaa elämän eväillä? Miten hän sitten pärjää elämässä, jos ”työkalupakki” kolisee tyhjyyttään. Minkä varassa hän kohtaa vastoinkäymisiä? Onko todellista toivoa vain taloudellinen menestys? Jos rukousta ei opeteta, niin mihin hän huutaa sitä, mitä ei voi sanoa vanhemmilleen tai kavereilleen?

Pitääkö meidän luulla, että olemme olemassa vain vanhempiemme yhtymyksen myötä? Miksi sitten kaikki eivät saa lapsia, vaikka voisivat ja tahtoisivat? Jokainen meistä on olemassa, koska se on Jumalan tahto. Ketään ei ole olemassa siis vain siksi, että mies ja nainen käyttäytyivät kerran vastuuttomasti ja harjoittivat suojaamatonta seksiä. Ei ketään! Missä on vastuutonta käyttäytymistä, siellä vastuu lapsesta ja nuoresta kasvaa aina vain suuremmaksi.

Kun ihmisen nimi kasvaa koko ajan suuremmaksi, niin täytyy todeta, että ei näytä yhtään hyvältä.

Aivan toista olisi, jos se kaikkein suurin nimi olisi painettuna sydämiimme: Minä annan teille rauhan. Oman rauhani, sen minä teille annan, en sellaista, jonka maailma antaa. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina. Muuta nimeä ei ole annettu joka meidät pelastaisi, kuin nimi JEESUS.

Olenko tässäkin väärässä, minä arvoton ja ansioton?!?:-)

Toimintaa tarvitaan, mutta myös osallistumista

 

Maaningalla on kovin vaikeaa haasteellista kehittää seurakunnan toimintaa. Kyselenkin, että onko täällä aitoa yhteisöllisyyttä, vai olemmeko enemmänkin todellinen nukkumalähiö. Nukkumista sunnuntaiaamuna arvostetaan enemmän kuin kristillistä kasvatusta.

Varmaankin joku on sitä mieltä, että eihän täällä mitään tarjota. No, sehän ei kyllä pidä paikkaansa. Joka sunnuntai on messu ja useimpana pyhäiltana pyhäkoulu ja raamattupiiri. Tiistaina perhekerho. Keskiviikkona raamattupiiri. Torstaina lasten musiikkikerho ja vähän vanhempien kirkkokuoro. Kylillä on seurakuntapiirejä säännöllisen epäsäännöllisesti. Yhteistyötä on Pohjois-Savon Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston kanssa. Siioninvirsiseuroja kuukausittain. Ja tuskinpa tässä kaikki on vielä mainittunakaan.

Yritin syksyllä keskusteluiltoja katekismuksen merkeissä. Avaraksi lupaamaani keskustelua ei sitten syntynyt, koska ketään ei kiinnostanut niin paljon.

Jos ja kun kristillistä kasvatusta kodeissa annetaan, niin ihmettelen, miksi siihen ei tarvita seurakuntayhteyttä. Lapsia tuodaan kirkkoon vain kun on pakko. Nuoret tulevat kirkkoon silloin, kun se kuuluu rippikouluun. Tiedetäänkö kodeissa, mikä seurakunta on? Se on kastettujen, siis luotujen ja lunastettujen yhteisö. Kaste ei ole tyhjä seremonia, vaivainen nimenantotilaisuus. Kaste kertoo rakkaudesta, jossa ei ole pelkoa eikä tarvetta pelätä. Kaste on kutsutilaisuus: Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu, ja kantaa voimallaan.

En usko siihen, että routa aina porsaat kotiin ajaa. Ihan turhaa on tuudittautua siihen, että sitten elämän ehtoopuolella... Jos hengelliset juuret katkotaan, niin sitä uuden Elämän todellista toivoa tuskin syntyy.

Lapset ja nuoret näkevät vanhempien pämppäämistä, mutta eivät Jumalan läsnäolon alttaria. Lapset ja nuoret kokeilevat harhaisia juttuja, mutta eivät tutustu Totuuteen, joka tekee vapaaksi.

Lapset ja nuoret eivät tunne todellista Vapautta, vaan sitovat ennen aikojaan itsensä siihen, mikä tekee elämän pinnalliseksi ja tyhjäksi. Vapaus ei merkitse nimittäin mahdollisuutta tehdä mitä tahansa, vaan vapaus merkitsee mahdollisuutta hyvään. Rakkauskaan ei ole lähtöisin ihmisen käsistä, joten se ei ole itsekeskeisyyden suurin ilmentymä.

Ensimmäisen työpaikkani nuorisotoimiston seinällä luki: Vältä jouluruuhka! Käy ajoissa kirkossa! Nyt näyttää siltä, että jouluruuhka vältetään, mutta ei tuon ohjeen tavoin.

Jumalanpalveluksen olisi kuulemani mukaan oltava lyhyt ja nopea. Itse kaipaan nöyryyttä ja hiljaisuutta, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.

En kirjoita tätä varsin suoraa tekstiä hyökkäyksenä, vaan tarjoan sinulle, rakas lukijani, peilin. Kyllä täällä hyvääkin on, mutta mainio Maaninka tarvitsisi mielestäni myös hengellisen elämän tueksemme.

Raamattu on tärkeä elämämme peili

UUSI TESTAMENTTI

Fil. 3: 17–4: 1

Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.
Rakkaat ja kaivatut veljeni, te minun iloni ja kunniaseppeleeni, pysykää siis horjumatta Herran yhteydessä, rakkaat ystävät!

 

Täällä keinuu pieni pursi

Kirkkolaiva vuotaa Maaningalla

 

Viime vuonna seurakunnastamme erosi jopa 26 jäsentä. Edellisenä vuonna erosi 13, ja sitä edellisenä 15. Kehitys on todella huolestuttava. En ole edes huolestunut kylläkään seurakunnan taloudesta tässä asiassa, vaan hengellisessä todellisuudessa. Kun olen katsellut eronneiden nimiä, niin voisin sanoa sen perusteella, että nämä jäsenyyden hylänneet eivät ole osallistuneet oikeastaan mihinkään toimintaamme. Tämän perusteella haluaisin kysyä, ovatko entiset jäsenet tietoisia edes siitä, mistä ovat eronneet.

Kirkosta eroaminen johtaa nimittäin siihen, että kummius ei ole mahdollista ja entinen kummius päättyy. Kristillinen avioliittoon vihkiminen ei ole mahdollista. Kristillinen hautaan siunaaminen muodostuu monin tavoin ongelmalliseksi. Kun kirkosta halutaan ulos, niin miksi ruumis pitäisi kantaa kuitenkin sisään. Kristinusko kun ei ole mitään tyhjänpäiväistä seremoniallisuutta. Kirkosta eronnut ei voi rakentaa seurakunnan päätöksentekoa.

Maaningan seurakunta ei ole riitelevä seurakunta. Maaningan seurakunnassa ei ole ollut kummempaa kuohuntaa muutoin kirkkoa heiluttelevissa kysymyksissä. Jos kokonaiskirkon huolet ovat syynä, niin ihmettelen haluttomuutta tulla keskustelemaan vaikkapa minun kanssani hengellisistä kysymyksistä.

Maaningan seurakunta ei ole täydellinen, joten tarvitsisimme palautetta niin myönteisesti kuin kriittisestikin. Ne, jotka äänestävät jaloillaan, eivät halua auttaa meitä näköjään millään tavoin.

Tuosta taloudellisesta kysymyksestä olen sillä tavoin huolissani, että kirkosta eronneet nakertavat seurakuntamme työtä lasten, vammaisten ja vanhusten hyväksi.

Jos eron syynä on se, että kirkko ei hyväksy tämän maailman nykymenoa, niin kannattaisi ottaa Raamattu käteen ja rukoilla Pyhää Henkeä avuksi. Kirkon ei pidäkään nimittäin mukautua kaikkeen, mitä vaikkapa eduskunta päättää. Kirkko on kyllä maailmassa, mutta ei maailmasta.