Jumalan lapsia olemme kaikki
Maaningan seurakunnassa on päiväkerhoja, joita on ansiokkaasti pitänyt lastenohjaaja Elina Haajanen melkeinpä sukupolvesta toiseen. Puhutaankin iloisesti Elinan kerhoista. Minusta tuntuu, että kerhoissa annetaan hyvä, pienoinen uskon siemen. Kerhoissa on elämää, uskoa ja rukousta sopivassa määrin. Toivottavasti vanhemmat ymmärtävät, miten tärkeää on kristillinen kasvatus. Se ei ole vaikeaa. Ehkä sitä voisi kysyä Elinalta!
Outo ajatus on muuten se, että lasta ei kasteta, vaan päättäköön hän sitten joskus myöhemmin, mihin haluaa kuulua. Lastako ei siis tarvitsisi varustaa elämän eväillä? Miten hän sitten pärjää elämässä, jos ”työkalupakki” kolisee tyhjyyttään. Minkä varassa hän kohtaa vastoinkäymisiä? Onko todellista toivoa vain taloudellinen menestys? Jos rukousta ei opeteta, niin mihin hän huutaa sitä, mitä ei voi sanoa vanhemmilleen tai kavereilleen?
Pitääkö meidän luulla, että olemme olemassa vain vanhempiemme yhtymyksen myötä? Miksi sitten kaikki eivät saa lapsia, vaikka voisivat ja tahtoisivat? Jokainen meistä on olemassa, koska se on Jumalan tahto. Ketään ei ole olemassa siis vain siksi, että mies ja nainen käyttäytyivät kerran vastuuttomasti ja harjoittivat suojaamatonta seksiä. Ei ketään! Missä on vastuutonta käyttäytymistä, siellä vastuu lapsesta ja nuoresta kasvaa aina vain suuremmaksi.
Kun ihmisen nimi kasvaa koko ajan suuremmaksi, niin täytyy todeta, että ei näytä yhtään hyvältä.
Aivan toista olisi, jos se kaikkein suurin nimi olisi painettuna sydämiimme: Minä annan teille rauhan. Oman rauhani, sen minä teille annan, en sellaista, jonka maailma antaa. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina. Muuta nimeä ei ole annettu joka meidät pelastaisi, kuin nimi JEESUS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti