"Nuorukainen, minä sanon sinulle: Nouse!"
Maaningan kauniissa kirkossa on alttariseinällä kaksi puista reliefiä. Kummastakin voimme lukea raamatunlauseita. Toisessa ovat sanat: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni". Toisessa puolestaan lukee näin: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: Nouse!" Mielestäni kumpikin ovat keskeisen tärkeitä raamatunlauseita. Ensimmäinen voisi viitata siihen, että kirkossa kovin harvoin vilistävien lasten hälinä onkin pyhää melua. Ei kai lapsilta voi odottaa samaa kärsivällisyyttä kuin aikuisilta, kun ei sitä aina näytä riittävän aikuisillakaan. Nuo Jeesuksen sanat varhaisille seuraajilleen ovat voimassa meillekin. Nuo sanat eivät koske vain lasten vanhempia ja myös niitä tiukkailmeisiä mummuja, jotka ovat sitoneet huivinsa pari astetta liian tiukalle. Katseet eivät kaiketi voi tappaa, mutta kyllä ne näköjään voivat karkottaa lapsiperheet etäälle rukouksen huoneesta. Mutta miksi kirjoitin näin paljon tuosta toisesta puisesta korkokuvasta? Kirjoitin siksi, että ymmärtäisimme sen, miten kaste kantaa ja miten kasvatus kannattaa. Kaste muistuttaa, että me olemme Jumalan omia, Kristuksen tähden. Emme ole siis "vain" luotuja, olemme myös lunastettuja. Ja siksi minä niin usein lainaan hautaan siunaamisen johdantosanoissa tuttua virttä (397): "Käsistä ei väkevistä mikään heitä irti riistä. Omakseen hän heidät osti, kuolemasta eloon nosti". Elämmepä tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Jos olen oikein ymmärtänyt, käyttää ortodoksinen kirkko psalmin 24 alkujaetta hautaan siunaamisessa: "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat." (Ps. 24:1) Emme kai mekään ajattele, että meillä olisi elämäämme jonkinlainen omistusoikeus. Minä olen alkanut ajatella, että ihmistä voisi verrata keksimäänsä tietokoneeseen kaikkine sen ohjelmistoineen. Yleensä lienee niin, että kun hankin tietokoneohjelman, saan omistukseeni "vain" käyttöoikeuden tuohon ohjelmaan. Asia on siis jotenkin samoin kuin niillä, jotka asuvat joko kerros- tai rivitalossa. Tuon talon omistaa itse asiassa asunto-osakeyhtiö. Yhtiö siis omistaa seinät, katon ja lattian, vesiputket ja niin edelleen. Se, joka niin sanotusti ostaa asunnon tällaisesta talosta, saa itse asiassa "vain" käyttö- eli asumisoikeuden siihen asuntoon, jota hänen lunastamansa osakekirjat koskevat. Miten asia olisi sitten niin eri tavoin meidän ihmisten kohdalla? Ei ole luotu Luojaansa suurempi. Siitä oivan muistutuksen antaa myös pääsiäisvirsi 104: "Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on!" Vaikka lukoista puheen ollen kysymys voi varmaan olla ihan noista kodin abloy-lukoistakin, niin ajattelen enemmän, että kysymys on niistä elämämme ja sydämemme lukoista, joita kaikenlaiset ahdistukset, sydämen kivut ja surun tuskat saavat aikaan. Jos kuolemalla ei ole viimeistä sanaa, niin kuinka se voisi olla millään muullakaan, vaikka kovin moni asia voikin nousta muutenkin rajallista elämäämme rajoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti