perjantai 8. heinäkuuta 2011

Salattu Jumala, onneksemme...

Jumala on toisenlainen

 

Jumala on armollinen Isä, joka tahtoo lapsiltaankin armahtavaisuutta. Voisimmeko olla enemmän harhassa, jos elämme todeksi tällaista lausetta: ”Jumala armahtaa, minä en!” Tällainen on mielestäni myös huonoa huumoria. Jeesus opettaa meitä rukoilemaan Jumalaa, Isäämme, näin: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Tästä rukouksesta Jeesus itse opettaa näin: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14) Jos olemme kristittyjä muutenkin kuin vain nimeltä, ja sydämessämme elää tulevaisuus ja toivo Kristuksessa, ei meillä ole oikein muita vaihtoehtoja kuin suostua armahdukseen ja armahtaa muitakin, Jumalan kuvaksi luotuja. Mutta sehän oikein hyvä ja terve mahdollisuus, siihen kannattaa suostua, ja vot alkaa elämä maistua!

 

Jumala tahtoo armahtavaisuutta, ei uhrimenoja. Kristuksen kertakaikkinen uhri tuppaa kuitenkin unohtumaan totisiltakin vaeltajilta. Siinä, missä kirkon alttari on jo lähes unohdettu Jumalan pyhän ja hoitavan läsnäolon paikka, median alttareille kannetaan yhä sakeammin uusia uhreja. Erilaisia ihmiskohtaloita riepotellaan aivan surutta. Lehdet ja muu media on huolissaan vain levikistään. Tiedon jakamisen sijaan media myy itseään. Tätä kaikkea perustellaan usein sananvapaudella, mutta eihän vapaus merkitse koskaan mahdollisuutta tehdä mitä tahansa. "Kaikki on minulle luvallista - mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on minulle luvallista - mutta en saa antaa minkään hallita itseäni.” (1. Kor. 6:12) Mikään ei nouse tyhjästä, ei hyvä eikä paha: ”Armollinen Jumala. Tunnustan edessäsi, että synti on sitonut minut, enkä kykene vapauttamaan itseäni.” Apostoli Paavalikin tämän tiesi ja tunsi: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.” (Room. 7:19–20)

 

Kieltoja enemmän Jumalan Kymmenen käskyä ovat vapauttavia ja elämää suojelevia viittoja. Kahdeksas käsky on yksi rikotuimpia: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Jos et pidä naapurista, pidättäydy silti kertomasta hänestä valheita. Kateus kyllä vie kalatkin vedestä, mutta voisi sitä ainakin yrittää kääntää positiivisemmaksi energiaksi. Mutta onnistuneeko savolaiselta?

 

Neljännen sunnuntain helluntaista aiheena on ”Kadonnut ja jälleen löytynyt”. Kysymys on tietenkin elämästä Jumalan edessä. Ihminen on usein kadoksissa itseltään: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.” (Matt. 7:3-5) Jo alussa Jumala kysyi ihmiseltä, missä tämä oli. Kyllä Jumala Aatamin sijainnin tiesi, mutta Jumala halusi, että ihminen itse näkisi oman tilansa ja määrittelisi asemansa suhteessa Jumalaansa ja lähimmäiseensä.

 

Jumalasta tiedämme vähän, mutta silti aika paljon: ”Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.” (Jes. 40:28) Ja niin Hän alati etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt.

 

Ei kommentteja: