Kirkkovuoden pyhistä
Suhtautuminen jumalanpalveluselämään on rapautunut kaikella tavalla luterilaisessa kirkossa. Luottamushenkilötkään eivät aina oikein ymmärrä sitä, että kokouksiin osallistuminen on vain yksi osa. Seurakunnan perustehtävää eivät ole virallisetkaan kokoukset nuijankopautuksineen, vaan esimerkiksi evankeliumin lukeminen ja kuuleminen, siis jumalanpalveluselämä.
Mutta osittain tästä kehityksestä johtuen olen alkanut ajatella, että myös luterilainen kirkko voisi päättää palata juurilleen. Jumalanpalvelukset tapahtuvat kirkkovuodessa, eikä kalenterivuodessa, joten kirkko voisi rauhassa elää ilman työmarkkinalaitosten niskaan hengitystä. Marian ilmestyspäivää (25.3.) ja muitakin kirkollisia juhlia voisi viettää ”oikeina” ajankohtina. Näinhän toimii esimerkiksi ortodoksinen kirkko. Marian ilmestyspäivä olisi pyhäpäivä, mutta ei kuitenkaan yleinen vapaapäivä. Kirkkoon tulisivat ne, joille se on mahdollista. Näinhän se alkaa olla sunnuntaisinkin, kun se on jo nyt monelle kaikkea muuta kuin Herran päivä. Tiettyjen pyhäpäivien viettäminen sunnuntaina on varsin uusi käytäntö, mutta ei sekään oikein ole tuonut seurakuntaa kirkkoon. Kirkko voisi olla siis uskollinen omalle perinteelleen ilman, että siitä suurta vaaraa seuraisi. Olisihan se hienoa, jos kuitenkin kirkot hengittäisivät rukouksessa yhtä aikaa, jos ei vielä aivan yhdessä kuitenkaan. Koin omituisena, että luterilainen Marian ilmestyspäivä oli jo 9.3. kun ortodoksinen ja katolinen kirkko viettivät sitä 25.3.2008. Ei pitäisi olla luterilaisia tai ortodoksisia tai katolisia pyhäpäiviä, vaan yhteisiä kristillisiä pyhäpäiviä. Elävään traditioon palaaminen voisi olla aitoa eteenpäin menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti