Mihin voi aina olla niin kiire?!?!

Onko sulla kiire? Toivottavasti ei!

 

Minusta tuntuu, että nykyihmisellä ei ole kiire lähteä kirkkoon, mutta hänellä on kiire sieltä pois. Tämä kuvastaa mielestäni maallistumista. Jos menemme ajoissa kirkkoon, niin siellä on silloin mahdollisuus valmistautua pyhään palvelukseen rukoillen ja hiljaisuutta kunnioittaen. Voihan sitä toki rupatella naapurin kanssa, jos nimittäin sellainen sattuu ihmeen kaupalla lähellä istumaan. Tapana on näet istua miltei niin kaukana lähimmäisestä kuin nyt vain on mahdollista. Usein toivon, että pyhässä messussa voisimme toivottaa toisillemme Kristuksen rauhaa, mutta eihän se ole edes käytännössä mahdollista. Miksi ei? No siksi, että kaikki istuvat niin hajallaan. Hiljentyminen ja pyhän edessä oleminen ei tällaista käytöstä edellytä.

Olen usein sanonut, että jos ne noin viisikymmentä ihmistä, jotka kirkkoon tulevat, tulisivat kirkkosalin etuosaan ja kokoontuisivat yhteen, niin kirkkokokemus saisi uuden ja iloisen ulottuvuuden. Penkit taitavat olla jonkinlainen haitta luterilaisissa kirkoissa, sillä taitavat passivoida meitä. Ortodoksisessa kirkossa seisomista luterilaiset kristityt usein vierastavat, mutta minua melkein lämmittää mahdollisuus pyhän edessä seisominen. Seisaallaan oleminen on yksi rukousasento. Ja istuahan siellä aina voi, sinne sivupenkille, jos selkä tai jalat eivät kanna. Ei se istuminen syntiä ole. Mutta ei ole seisominenkaan.

Luterilaisuudessa minua on alkanut ärsyttää se, että messun pitäisi kestää vain tunnin verran. Mihin ihmeeseen meillä on aina kiire? Miksi messun tai muun palveluksen pituutta pitäisi määritellä? Eräässä pohjoisen Savonmaan tuomiokirkossa vihkimiseen on aikaa muuten vain kaksikymmentä minuuttia. Ei toimituksen pituus tai lyhyys varmaankaan ole lisääntyvien avioerojen syy, mutta eikö tätä ainutkertaista tapahtumaa voisi käytännössä kunnioittaa paremmalla tavalla. Kaikki eivät eroa, vaikka tilastoja melkein niin luetaan. Eikö avioliittoon vihkiminen voisi olla ikimuistettavan kaunis ja lämmin tapahtuma. Minulle muuten on sanottu monen monta kertaa, että ”enpä ole ollut tällaisessa vihkimisessä aiemmin!” Minä vastaan siihen, että käsikirjan mukaanhan minä näitä toimittelen. Enkä valehtele! En vain mene siitä mistä polku on lyhyin. Aiemmin minultakin kysyttiin lyhyttä kaavaa ja minä vastasin, että joo! Kaikki tuli vihittyä sillä tavallisella kaavalla, eikä kukaan ole vieläkään valittanut. Kiireeseen en suostu, jos ei ole hätätila. Viiden minuutin takia en kirkkoon vaivaudu.

Ihailen ortodoksista kristillisyyttä monestakin syystä. Sen keskellä ei niin paljon hötkyillä kuin meillä. Kun menen Valamossa kirkkoon, tiedän, ettei nyt aivan heti tarvitse kiirehtiä pois. On ihanaa levätä rukouksessa. Ja saa siellä välillä istua ortodoksikin, niin kyllä sekin käy luterilaiselle kristitylle.

Näin joskus tyynyliinan, jossa sanottiin jotenkin tähän tapaan: ”Elä kiireellä immeinen itteäs pilloo, sillä jos terveytes mennee, niin onko siitäe illoo!” Anteeksi huono savon murteeni! Savvoo on hankalampi tavata kirjoittaen kuin puhuen. Kirjoittaen tahmoo ja kirjoitetun lukeminenkin tahmoo.

Kaiken jälkeen haluan rohkaista sinua: Tule ajoissa kirkkoon ja levähdä. Anna silmiesi tottua ja korviesi avautua. Avaa sydämesi, ja jos se tuottaa vaikeutta, niin muista, että Jumala voi hellästi avata sydämesi ukset. Osallistu hiljentyen, veisaten ja toisinaan seistenkin. Ja kun loppusoitto heläjää, niin pue takkisi kaikessa rauhassa kun sävelet sammuvat. Suntio ei kuitenkaan aivan välittömästi salpaa ovia lukkoon.

Toivotan sinulle Kristuksen rauhaa ja siitä koituvaa hyvää!

 

arto.penttinen@evl.fi

Ryhmä alkoi, kiitos Herran, ja tietenkin rohkeiden lähimmäisten!

Yksin emme elämänmatkaa tee, toinen toistaan tarvitsee

 

Hengellinen matkakumppanuusryhmä alkoi juuri sillä tavoin kuin odotinkin. Rohkeita immeisiä saapui kirkon kappeliin sunnuntai-iltana yhteensä kuusi itseni lisäksi. Ilta oli lämminhenkinen ja alku rohkaisi ainakin itseäni. Ehkäpä muitakin, mutta jokainen puhukoon omasta puolestaan. Tässä kokoonpanossa ryhmää jatkaa. Muut halukkaat, mutta tällä kerralla estyneet joutuvat odottamaan mahdollista seuraavaa ryhmää. Äsken valmistelin kirjoitusta huomenna alkavalle lähijaksolle Sotkamon Rytilahden Majalla. Aiheena oli varsin haastava ”Syyllisyys vai hengellinen häpeä.” Nyt alkaa väsymys painaa suhteellisen pitkän työpäivän jälkeen. Hyvää yötä Kristus myötä Kiitos tästä päivästä!

"Osallistujia oli illalla 22 ja paikkoja vapaana noin reilut 1000, eli tilaa olisi sinullekin, olitpa normijäsen tai luottamushenkilö!"

Kirkko keskellä kylää, mutta onko seurakunta elämäsi marginaalissa

 

Maaningan kirkon sisäseinistä debatoitiin voimakkaasti vuosia sitten. Tuhatkunta nimeä kertyi sisäseinien valkoiseksi maalaamista vastustavaan listaan. Ei siinä mitään, omalla tavallaanhan se osoittaa, että jokin merkitys kirkolla sentään elämässämme on. Ehkä museona. Muistoissa vahvasti lapsuuden tunnelmat joulukirkoista.

Seinät säilyivät entisellään, mutta nuokaan tuhat ihmistä eivät ole kirkkoa sittenkään täyttäneet. Samalla kuitenkin täytyy todeta, että ei kirkon täyttäminen hinnalla millä hyvänsä ole tavoite- ja toimenpidelistallani mukana. Tästä seuraa se, että niin kauan kuin minulla on valta vaikuttaa asiaan, ei Maaningan kirkossa soi Juice Leskisen musiikki eikä edes Hectorin kappale Lumi teki enkelin eteiseen, vaikka siinä papista puhutaankin. Kirkko on rukouksen huone, jonne mahtuu oikein hyvin kristillisestä uskosta kasvava ilo, jopa riemu. Ja mahtuisi sinne ihmisiäkin, paljon nykyistä enemmän.

Täytyy tunnustaa, että luottamushenkilöitä on oikein ikävä. Heistä kaksi tai kolme osallistuu aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Ja kuitenkin he ovat päättämässä vähintään toiminnan raameista. Millä lihaksilla he päättävät, jos ei ole omakohtaisen kokemuksen tuomaa päivitettyä tietoa toiminnasta ja sen edellytyksistä? Enkä tarkoita yksittäisiä kokemuksia, kuten joulukirkko kerran vuodessa. En ole myöskään ajamassa mitään kirkossakäyntipakkoa. Kirkossa ei ole pakko käydä, mutta kyllä se ihan terveellistä on. Jumalanpalveluksen sana ja rukous, sekä musiikki voivat hoitaa uskoa aivan verrattoman yksinkertaisella tavalla. Moni sen tietää ja tuntee.

Moni tunnustaa uskovansa Jumalaan, mutta ei kirkon opettamalla tavalla. Moniko näistä sitten todella tietää, mitä kirkko opettaa. Väitän että noin promille tai kaksi. Usko ei kuitenkaan ole tee itse –talo. Paljon enemmän se on avaimet käteen –paketti. Jumala on uskonut meille kaikille todelliset avaimet elämään: armon ja anteeksiannon. Elämä on Jumalan lahja. Me olemme ja elämme, koska se on Jumalan hyvä tahto. Elämä on myös matka. Kun me liikumme maallisilla matkoillamme, niin joskus saattaa tehdä mieli vähän kaasutella. Juuri silloin liikennemerkit eivät oikein silmää miellytä, vaikka niiden tarkoitus on hyvä ja terveellinen. Samoin on kirkon sanoman laita. Jonakin hetkenä kaikkiin yksityiskohtiin ei oikein osaa samastua, mutta erilaiset kokemukset elämästä voivat avata niiden merkitystä, sitä, että sanomaa on kuitenkin pitkien aikojen kuluessa koeteltu ja se on kestänyt. Raamattu on elämän kirja. Se on meidän rakennuksemme peruskirja. Raamatusta löytyy toki Jumalan lakikin, ja onhan se toki merkitykseltään vähintään perustuslain kaltainen. Harva meistä Suomen perustuslakia tuntee, mutta se turvaa silti meidän kaikkien oikeuksia. Riittäneekö kenelläkään meistä rohkeus turhentamaan perustuslakia? Miksi me emme sitten arvostaisi sitä elämän kirjaa, jolla kaikki lopulta lepää. Jos suljemme Raamatun kannet ja annamme sen pölyttyä kirjahyllyn nurkassa, niin mitä me sillä voitamme. Jos siirrämme Jumalan elämämme marginaaliin, emme tee sitä todellisuudessa, vain marginalisoimme oman itsemme, sillä silloin emme tiedä mistä tulemme, keitä olemme ja mihin olemme menossa.

Jumala ei ole riippuvainen ihmisen käsityksistä, eikä edes uskostamme. Meihin ihmisiin kuitenkin vaikuttavat erilaiset jumalakuvat. Jumala ei ole sama kuin inhimilliset käsitykset hänestä. Tämän pohjalta kysynkin, että missä määrin voimme todellisuudesta, jossa elämme, sälyttää vastuuta kirkolle tai Jumalalle, jos emme anna kummallekaan sijaa muualla kuin marginaalissa, tyhjäksi jäävässä seremoniallisuudessa. Tarkoitan esimerkiksi kirkkohäitä sen tähden, että saataisiin hörhelöiset prinsessahäät kalliilla rahalla. Kun nykyään halutaan perehtyä rakkauteen, luetaan roskalehtiä. Kestävintä tekstiä koskien rakkautta löytyy Raamatusta, joka todellakin kannattaa avata. Jos itsestä tuntuu, ettei lukemaansa ymmärrä, niin sitä varten on seurakuntasi pappeineen, jumalanpalveluksineen ja raamattupiireineen. Tule sellaisena kuin olet, niin tulet myös sellaiseksi joka olet: luotu ja lunastettu, Jumalan silmissä kaunis ja ainutkertainen.

Kristus kysyy sinulta: Minä olen ylösnousemus ja elämä... Uskotko tämän?

Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret! Kristuksen pyhä ylösnousemus merkitsee monia tärkeitä ja iloisia asioita:
+ Kirkko on olemassa maailmassa, mutta ei maailmasta
+ Me saamme olla kristittyjä tässä maailmassa
+ Jumalan tahdon noudattaminen tuottaa rauhaa
+ Ylösnousemus on armon ja anteeksiantamuksen ikuinen lähde
+ Meidät on kastettu Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen, kaste ei siis ole mikään nimenantotilaisuus, vaan Jumala kutsuu meitä kaikkia nimeltä. Kaste on Jumalan teko, jota ei voi koskaan pyyhkiä pois. Kaste osoittaa Jumalan rakkauden, jota me emme voi ansaita millään tavoin, eikä tarvitsekaan
+ Me tiedämme paremmin myös suuren ja pyhän perjantain, eli pitkäperjantain merkityksen
+ Pääsiäinen on sekä ristin juhla, että ylösnousemuksen juhla
+ Ylösnousemuksessa Kristus astui huomiseemme, jossa hän meitä odottaa.

Pax et bonum! Rauhaa ja siitä koituvaa hyvää!
Kristus sanoo: Rauha teille!

Esirukouksin,
Arto-pappi

Elämä on yhteinen ja jaettavissa oleva todellisuus

UUTTA!!! Matkakumppanuusryhmä

aloittaa kirkon kappelissa su 26.4. klo 18.

Mukaan mahtuu 5-8 uskonelämästä kiinnostunutta osallistujaa.

Mukaan tarvitaan avaraa mieltä. 5 kokoontumiskertaa.

Lisätietoja antaa Arto-pappi, puh. 050 401 9120, arto.penttinen@evl.fi

Tämä toiminta liittyy hengellisen matkakumppanuuden kurssiin, johon Arto-pappi osallistuu parhaillaan. Ryhmässä voimme kulkea kappaleen matkaa rinta rinnan, vailla oikeassaolemisen tarvetta tai pakkoa, annamme tilaa toisillemme ja samalla itsellemme.

 

Tavoitelkaa Sanan maitoa, jonka tuoreuden takaa Pyhä Henki, eläväksi tekijä

Ajankohta: 1. sunnuntai pääsiäisestä (19.4.2009)

Otsikko: Ylösnousseen todistajia

Evankeliumi. Luuk. 24: 36–49

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."

Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa

 

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Kristuksessa rakkaat sanankuulijat! Haluan ensiksi palauttaa mieleemme pyhän Vapahtajamme nimet: Jeesus ja Immanuel. Enkeli oli ilmoittanut nämä nimet jo edeltä käsin. Kummallakin on erityinen merkitys. Jeesus merkitsee ”häntä, joka pelastaa kansansa sen synneistä”, ja Immanuel merkitsee ”Jumala on meidän kanssamme”. Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisessä nämä nimet toteutuvat suurella merkityksellä. Jeesus ei ole siis vain esimerkillinen ihminen, jollaisena hän sentään on tainnut kelvata taannoin kommunisteillekin. Jeesus on Jumalan Poika, siis Jumala ja ihminen, Valo Valosta, siis meidän turvallisin valomme. Vain Jumala voi pelastaa syntisen ja monin tavoin langenneen ihmisen. Vain ihmiseksi tullut Jumala voi lunastaa luodun vapaaksi synnin ja kuoleman vankeudesta. Jumalan siis täytyi syntyä ihmiseksi, ja ainoan viattoman täytyi kärsiä ja kuolla. Ja vaikka sanomme sanan ”täytyi”, Jeesus teki tämän kaiken vapaasta tahdostaan. Tässä kohden me emme ole olleet vain hitaita käsittämään tätä, vaan järkemme ei yksinkertaisesti saavuta pyhiä salaisuuksia, kuten Jeesuksen neitseellistä syntymää ja hänen ristinkuolemaansa. Suuren perjantain, meikäläisittäin pitkäperjantain ehtoopalveluksessa tämä tulee esiin: ”Tänään nähdään tapahtuvan kauhea ja hämmästyttävä salaisuus: Käsillä koskettamaton pidätetään. Hän, joka päästi Aadamin vapaaksi kirouksesta, sidotaan; joka itse tutkii sydämet ja sisimmäiset, laittomasti tutkitaan; joka on sulkenut syvyyden, suljetaan vankilaan; Pilatuksen edessä seisoo hän, jonka edessä taivaalliset voimat vavisten seisovat. Luoja saa iskuja luodun kädestä. Ristin puuhun tuomitaan se, joka itse tuomitsee eläviä ja kuolleita. Hautaan kätketään helvetin hävittäjä. Oi kärsivällinen Herra, Sinä kaikki laupiaasti kannat ja pelastat kaikki ihmiset kirouksesta. Kunnia olkoon Sinulle.”

Seuraavaksi haluan kohdistaa huomiomme sanoihin ”Rauha teille!”, jotka Ylösnoussut lausuu seuraajilleen, apostoleille. Ylösnoussut Kristus Jeesus on meidän rauhamme. Näin Jeesus itse muistuttaa sanoista, joita luemme omasta virsikirjastamme: ”Rauha ei saavu, jos emme taivu Luojamme tahtoa noudattamaan. Orvoiksi jäämme, jos hylkäämme itse ainoan turvamme melskeissä maan.” (Vk. 590) Tämä maailma on täynnä levottomuutta ja sotia, koska ihminen ei ole taipunut noudattamaan kaikkivaltiaan ja armollisen, ihmisiä rakastavan Jumalan tahtoa. Jeesuksen sanat - rauha teille! – liittyvät hänen sanoihinsa, joiden mukaan ”hänen nimessään on saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista”. Parannuksen saarnaaminen ei siis ole koskaan lähimmäisen sitomista. Parannuksen saarnaaminen on sitä, että ymmärrämme, että kaikki ovat tehneet syntiä, niin siivosyntiset kuin julkisyntisetkin. Parannuksen saarnaaminen on sitä, että ymmärrämme, ettei Jeesus tullut maailmaan sulautuakseen ja samaistuakseen kaikkeen inhimilliseen menoon. Jeesus tuli vapauttamaan luodun synnin ja kuoleman vallasta. Parannuksen saarnaaminen on siis kaukana syyllistämisestä, josta kristittyjen tulisikin pyytää anteeksi lukemattomien sukupolvien ajalta. Pääsiäisstikiiroissa veisataan osuen pääsiäisen sanoman ytimeen: ”Veljet, sanokaamme myös vihollisillemmekin: antakaamme kaikki ylösnousemisen tähden anteeksi, ja näin huutakaamme: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Kristuksessa rakkaat sanankuulijat! Vielä tahdon tähdentää, että kuulemamme evankeliumi osoittaa, että Jumalan sanan ymmärtäminen ilman Pyhän Hengen apua ja tukea on mahdotonta. Kun Raamattua luetaan ja tutkitaan ilman rukousta, todellinen rukous on aina Pyhän Hengen työtä, päädytään ihan mihin tahansa, vai miten se oli. Raamattua voi toki lukea monessa mielessä ja näin on tapahtunutkin. Raamattua voi lukea vaikkapa verrattomana seikkailukirjana, josta jännitystä ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan. Raamatusta löydämme verrattoman kohdan avaamaan ymmärrystämme: ”Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa. Henki sanoi Filippokselle: "Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä." Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: "Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?" Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo." Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä: - Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi, niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois. Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän? Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä. Hoviherra sanoi Filippokselle: "Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.” (Ap. t. 8:27–35) Jeesus sanoi suuresta auttajastamme ja uskomme vahvistajasta näin: ” Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:26–27) Ylösnoussut Kristus sanoo sinulle ja minulle, kaikille jotka uskovat ja jotka eivät usko: ”Rauha teille!” Kristuksen katse on valoisa, ja suorastaan kristallinkirkas. Hänen sanansa ovat täynnä täydellisen rakkauden lämpöä, armoa ja anteeksiantamusta: ”ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm. 21:4) On uuden kuuliaisuuden aika!