Joulukauden avauksessa 28.11.2008

Joulu saapuu jokaiselle, lauletaan joululaulussa. Ja jos ajattelemme joulusta, että se on lasten juhla, niin muistakaamme että me kaikki olemme Jumalan lapsia.

Joulu saapuu jokaiselle maksukyvystä riippumatta. Oikeastaan se ensimmäinen joulu koittikin ihmisten maksukyvyttömyyden takia. Velkasaldo oli pitkän ajan kuluessa kasvanut suhteettomaksi. Siksi Jeesus syntyi, pelastuksemme tähden.

Vaikka lahjat ovat tärkeitä, niin silti on hyvä muistaa, että kukaan ei joulua pysty kantamaan kasseissa kotiin. Joulu viedään kotiin sydämissä. ”Sydämeeni joulun teen” soi monissa mielissä ja toistaa tätä tärkeää asiaa.

Jouluaatto on tänä vuonna keskiviikkona. Saamme siis mahdollisimman pitkän jatkon viettää joulua ja nauttia yhdessäolosta. Sekä aikuiset että lapset odottavat yhteiseltä juhlalta rauhaa, lepoa ja turvallisuutta. Anna lapselle raitis joulu, niin annat myös itsellesi mahdollisuuden hyvään jouluun! Vuosittain vuodesta 1998 järjestetty yhteistyökampanja Anna lapselle raitis joulu haluaa jälleen kannustaa kaikkia aikuisia miettimään, miten irtautua arjesta ilman alkoholin apua.

 

Toivotan kaikille maaninkalaisille iloista ja turvallista joulunodotusta.

Toivottavasti luin aamulla vain toimittajan tulkintaa enkä niinkään kirjailijan käsityksiä

Naulan kantaan!

 

Aamun Savon Sanomista (26.11.2008) luin: ”Tämän ajan ihmisellä ei ole sielustaan huoli. Hänellä on huoli elämänsä mielestä.” Näin asia taitaa todellakin olla. Tällä tavoin uskosta ja elämästä tehdään täysin erillisiä todellisuuksia. Kristitty ei kuitenkaan voi erottaa uskoa ja elämää täysin toisistaan, vaikkakaan niiden samaistaminenkaan ei ole mahdollista. Mikäli usko erotetaan elämästä tai siitä tehdään vain yksi kapea sektori, niin ”uskon” avulla joko haukutaan kaikkea mikä liikkuu, tai ”usko” kuopataan maahan tarpeettomana. Kumpikaan ei kerro uskosta elämän varmana voimavarana.

Apostoli Paavali esitti kerran kovin vaikean asian: ”Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.” (Room. 14:23) Ehkäpä tämä avautuu jollain tavoin niiden sanojen kautta, joita hän kirjoitti nuorelle miehelle nimeltä Timoteus: ”Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä.” (1. Tim. 4:8) Tänä päivänä kyllä korostetaan liikkumista, mikä ei tietenkään ole väärin, mutta jos elämä kokonaan kulkee elävän ja hoitavan Sanan ohi, niin silloin liikunta ja tarve liikkua kertovat vain itsekeskeisestä elämästä. Hyödyllistä on myös palauttaa mieleen apostoli Paavalin tuttu opetus galatalaisille: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.” (Gal. 5:22–26)

Huoli oman elämänsä mielestä taitaa olla nykyihmisen osoitus yksilökeskeisestä elämästä. Omaa elämää korostetaan, siinä missä laatuaikaakin. Mihin vedän oman elämäni rajat? Mikä tai kuka siihen kuuluu tai ei kuulu?

Jos kristityllä on sielustaan huoli, niin se kertoo siitä, että ihminen itse ei ole kaiken keskipiste. Saatamme kokea, että olemme kaukana Jumalasta tai että hän on selin meihin päin. Tarvitsemme Jumalaa ja hänen armoaan, mutta tunnemme samalla, ettemme ole kelvollisia Jumalan edessä. Silloin meidän on muistettava, ketkä tarttuivat Jeesuksen viitan liepeisiin ja suorastaan huusivat osakseen Jumalan suurta armoa. Heitä olivat syntiset, sairaat, vammaiset ja vammautuneet.

”Auta, pelasta!” Näin me laulamme tuttuun tapaan ensimmäisenä adventtina. Nyt taidat ajatella, että ”enpä ole tätä virttä kuullut”. Hoosianna-hymni on kyseessä, eli kyllä tunnet kappaleen. Pian alkaa kirkossakin joulunodotuksen aika. ”Joulun aikaan tärkeintä on Vapahtajan syntymä, koska kirkossa kuvitellaan maailman yhä odottavan syntisten pelastajaa.” Tämänkin lainasin alussa mainitsemastani aviisista. Kirkko ei kuvittele, vaan tietää ja sydänjuurissaan tuntee tämän maailman kaipaavan Vapahtajaa. Jeesus Kristus on Raamatun ja siihen perustuvan uskon mukaan sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Erään sanonnan mukaan Jumalalla on ainoastaan yhden päivän ikäisiä lapsia. Tämä kertoo siitä, että Jumalan armo on uusi joka aamu. Ihminen on uusi luomus, kun hän saa syntinsä anteeksi ja siten hänen edessään avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet.

Edelleen luen lehdestä: ”Jumala on kokemusteni summa.” Tämä jumala ei ole Raamatun Jumala. Jumala on salattu. Sanotaan myös, että hänen rauhansa ylittää inhimillisen ymmärryksen. Minä en läheskään aina käsitä Jumalaa, mutta olen varma, että hän ymmärtää minua paremmin kuin minä itse tai kukaan ympärilläni olevista. Juuri siksi hän lähetti ainoan Poikansa maailman Vapahtajaksi, niin, myös sinun ja minun.

 

Puhumalla paras on. Puhekyky on Luojan luoma varoventtiili. Käytä sitä!

Keskustelu on yhtä tärkeää kuin hengittäminen, mutta usein vaikeampaa. Keskustelu edellyttää ajatusten avaruutta, eikä vain sitä, että puolustelemme vain omia kantojamme. Puolustelu ei ole tärkeää, jos ei ole sitä hyökkäystäkään. Eri tavoin ajatteleminen ei edellytä sitä, että toista haukkuu. Vain keskustelulla saavutamme yhteistä ymmärrystä. Joskus koemme, että ymmärrys ei synny, vaikka kuinka puhumme. Puhumista täytyy sitten vain jatkaa. Elämme muutosten maailmassa. Kukaan ei ole tältä turvassa. Tarvitsemme ajatusten vaihtopöytää. Keskustelu saattaa hyvinkin rauhoittaa tunnelmiamme. Paljon puhuttavaa olisikin. Mistä löytäisin elämääni todellisia keskustelukumppaneita? Onko teitä Maaningalla vai missä? Olisin iloinen jos voisin keskustella kanssasi, niin että kummankaan ei tarvitsisi surra olevansa niin hirveästi väärässä.

Jos olen vieraalla, väärällä tiellä, niin ohjaa minut ikiaikojen tielle.

Lisäys edelliseen

 

Jos nyt mitään mistään ymmärrän, niin Martti Luther ei halunnut muodostaa uutta kirkkoa, vaan puhdistaa oman kirkkonsa vääristä rönsyistä, joita kyllä paljonkin oli. Ei hän myöskään halunnut, että hänen nimensä mukaan mitään erityisemmin nimetään. Kumpikin tärkeä ajatus sitten kaatui.

Nykyaikana Martti Lutheria ei juuri ymmärretä, jos hänen työnsä jälkeen koko ajan maallistutaan eli mukaudutaan kaikkeen maailman menoon. Lutheria ei tästä menosta pidä kiittää, eikä myöskään yhteistä Isäämme, eli pyhää Jumalaa.

Luther ei halunnut varmastikaan, että hänen seuraajansa kulkevat mihin tahansa. Luther ja hänen aikalaisensa halusivat palata aitoon apostoliseen uskoon. Ecclesia semper reformanda est ei tarkoita kyllä tätä hurjaa nykymenoa. Kirkon on kyllä jatkuvasti uudistuttava, eli poistetta vääriä rönsyjä. Miksi esimerkiksi Juice Leskisen sanoitukset tai Unto Monosen Satumaa kelpaisivat kirkolle, jos Raamattu ohitetaan, kuten usein tapahtuu. Raamattuko ei olisi Jumalan sanaa, vaan hyvin vajavaista ihmisten todistusta ja kuvittelua hänestä, joka on luonut taivaan ja maan?

Olen lukenut, että jos Jeesus eläisi tänä päivänä, hän siunaisi vaikkapa rekisteröidyt parisuhteet. Miksi Jeesus ei tehnyt sitten niin omana elinaikanaan, kun hänessä kuitenkin jo silloin uusi aika murtautui synnin pimentämään maailmaan? Olihan homoja jo Jeesuksen aikana, kun heitä oli jo kauan ennen Jeesustakin. Jeesuksen ei tarvitse seurata tällä tavalla meitä, vaan meidän on seurattava Jeesusta, eli otettava ristimme ja kiellettävä itsemme: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:24–26)

Jeesus Kristus on juhlariemu, voima, virvoitus. Vain Sinuun katson, ja pelkää en.

Ajankohta: Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai (23.11.2008)

Otsikko: Kristus, kaikkeuden Herra

Evankeliumi: Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
    Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
    Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
    Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
    Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»

Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa

 

Pääsevätkö kaikki taivaaseen? No, voimmeko ja tuleeko meidän muuta toivoa? Ja eikö se ole hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan tahto? Varmasti suuri houkutus monille on sanoa, että totta kai kaikki pääsevät taivaaseen. Yhtä suuri houkutus on monille puolestaan sanoa, että vain tässä meidän joukossa pelastut eli pääset taivaaseen.

Tänään vietämme tuomiosunnuntaita. Se kuulostaa kovin synkältä. Tänään meitä muistutetaan siitä, että tämä maailma kohtaa kerran loppunsa. Tuskin kovin vaikeaa on tähän uskoa, jos vain avoimin silmin ja korvin tarkastelee menoa maan päällä. Se hetki, jonka tänäänkin tietää vain yksin Isä, on tilinteon päivä. Näillä asioilla on ihmisiä peloteltu kautta aikojen ja yli koko maan piirin. Hämäräksi on jäänyt se, että lopullista tuomiovaltaa käyttävästä tiedämme varmuudella, ettei hänessä ole vilppiä. Viimeinen tuomari on lahjomaton, mutta säälimätön hän ei ole. Hänessä, Jeesuksessa näkyvät meidän tuomiomme arvet. Jeesus suostui vapaaehtoisesti lunastamaan meidän velkakirjamme, ja hän joutui maksamaan siitä järkyttävän kovan hinnan: ”Tein väärin, sinut tuomittiin ja vaivuit ristin alle. Tein väärin, sinut rangaistiin ja vietiin Golgatalle. Teen väärin aina uudestaan, vaan, Kristus, kuljit kuolemaan. Se uhri aina riittää.” (Vk. 62: 9)

”Se uhri aina riittää.” Tänä päivänä tästä uhrista monet kirkonmiehetkin ovat valmiita sanomaan, ettei se mahdu inhimilliseen järkeen, ja tällainen puhekin tulee siksi hylätä. Heidän mielestään siis kaikki ihmiset pelastuvat. Mutta mitä tähän sanoo hän, jota tänään kutsumme kaikkeuden Herraksi, siis mitä sanoo tänään Jeesus? Hän sanoi eräälle naiselle ja eräälle miehelle toisten ihmisten tuomitsevien katseiden alla näin: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa. Nouse ja mene.” (Luuk. 7: 36–50, Luuk. 17:11–19) Hyvät teot eivät pelasta sinua tai minua. Hyvä elämä ei sekään pelasta. Edes onnellinen elämä ei pelasta meitä. Sekään ei pelasta meitä, että kehitys kehittyy. Mutta mistä sitten pitäisi pelastua? Miltä sinusta tuntuu, mitä ajattelet, jos vastaan, että pahan kuristavasta otteesta ja iankaikkisesta kuolemasta? Pelastuminenhan tarkoittaa samaa kuin taivaaseen pääseminen.  Kyse ei siis ole vain siitä, että pääsen irti jostain. Kyse on myös siitä, että jotain paljon parempaa on luvattu. Apostoli Paavali sanoo: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12)

Jos puhe uhrista tuntuu hullutukselta, niin miksi tätä hullutusta sitten tapahtuu yhä. Median alttareille kannetaan yhä uusia uhreja, lapsia, vanhempia ja jopa vanhuksia. Toisten ihmisten elämää ruoditaan niin, että ei ole enää ollenkaan ihme, ettei elämästä selviä hengissä. Mietin, onko rahan valta jotain samaa kuin pahan valta? Iltapäivälehtien tehtävänä on itsensä myyminen. Samaa voi valitettavasti sanoa myös sanomalehdistä. Niissä ostetaan lähinnä kasa paperia, mutta ei oikeata totuutta. Selväksi on ainakin tullut se, mitä Jeesus sanoi jo kauan sitten: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?” (Matt. 6:24–25) Haluammeko me osaksemme tällaisen kuvauksen: ”Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita.” (Fil. 3:19) Kun ja jos suostumme ajattelemaan taivaallisia asioita, saa elämämme aivan uudenlaista syvyysulottuvuutta osakseen.

Lieneekö jo ajan mittaan opittu, ettei pelottelulla ja kielloilla saada mitään hyvää ja oikeaa aikaan? Mutta selkeä ero tulee tehdä myös rakkauden ja välinpitämättömyyden välille. Rakkaus on aivan muuta kuin sadan euron seteli. Apostoli Paavalin antaman esimerkin mukaista ymmärrystä ei kielloin tai pelotellen tai ostamallakaan synny: ”En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.” (Room. 7:15–21)

”Herra, Kuningas, taivaallinen Jumala, Isä, kaikkivaltias! Herra, ainokainen Poika Jeesus Kristus ja Pyhä Henki! Herra Jumala, Jumalan Karitsa, Isän Poika, joka otat pois maailman synnin, armahda meitä. Sinä, joka maailman synnit otat pois, ota vastaan meidän rukouksemme. Sinä, joka Isän oikealla puolella istut, armahda meitä. Sillä Sinä olet ainoa pyhä, Sinä olet ainoa Herra, Jeesus Kristus, Isän Jumalan kunniaksi. Aamen.”

Pyhä ei merkitse samaa kuin hyvä. Pyhä ei merkitse samaa kuin täydellinen. Pyhyys ja hyvyys yhdistyvät uskottavalla tavalla ainoastaan Jeesuksessa. Meistä ei useinkaan ole itseämme auttamaan, mutta ei tilanteemme silti ole toivoton. Päinvastoin. Kun panemme toivomme Jumalaan emmekä maalliseen mammonaan ja kun käytämme lahjojamme lähimmäistemme parhaaksi, eli elämme uskoamme todeksi Jumalan ja ihmisten edessä, silloin saamme odottaa hyvää vastausta Kristuksen pelottavan tuomioistuimen edessä.

 

Ilman oikeassa olemisen pakkoa...

Yritin ilolla järjestää mahdollisimman avaraa keskustelua katekismuksen puitteissa. En tainnut oikein onnistua. Ensimmäisellä kerralla ei Usko tai älä! –iltaan saapunut ketään. No, silloin oli isänpäivä ja satoi vettä. Sunnuntai-iltaa luulin sinänsä sopivaksi. Sopihan se taannoin (turhaan) kohua aiheuttaneisiin ”urkuhieronta”-iltoihin. Ajattelin sitten, että varmistan iltojen järjestymisen sillä, että vaikkapa tekstarilla kukin voisi kertoa tulostaan. Yhtään tekstari-ilmoittautumista ei oikeastaan tullut. Yhden tekstiviestin sain, jossa kysyttiin, tuleeko iltaa. Yhden sähköpostin sain, jossa osallistuminen oli ”kenties mahdollista”.

Olin suunnannut illat työikäisille. Sain palautetta, että kohderyhmäni hoitaa lapsia tai on muuten estynyt. Entäpä jos Tavilassa (ravintola Tavinpyrstö kirj. huom.) järjestetään ilta, niin parkkipaikka pullistelee niiden samojen autoja, joita (siis ihmisiä) odottelin kirkon tiloihin. Ei siinä lapset tai muut harrastukset ole esteenä olleet.

Seurakunta ei muodostu vain meistä palkatuista työntekijöistä. Seurakunta on kaikkien kastettujen yhteisö. Ei ole myöskään ikärajaa K-65. Vain osallistumalla ihminen oppii yhteisöllisyyden merkitystä ja tärkeyttä. Osallistumattomuus murentaa pienen työntekijätiimin motivaatiopohjaa. Kun seuraavan kerran olet päästämässä suustasi sanat, että voisihan täällä Maaningalla olla seurakunnallakin toimintaa, niin toivon, että katsot peiliin. Minä joudun tekemään sitä ihan joka päivä. Tässähän joutuu suorastaan miettimään omaa tulevaisuuttaan.