maanantai 11. elokuuta 2008

Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen

Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on (eli siunauksesta on kysymys)

Vietimme eilen (10.8.) kolmattatoista kertaa luontokirkkoa Maaningan Tuovilanlahden Korkeakoskella. Jälleen kiitospalvelus sujui veden virratessa vain joessa ja koskessa. Kun puoliltapäivin lähdin Maaningan kirkolta, sateli vettä. Kun saavuin erään kirkkokuoromme jäsenen kanssa Korkeakoskelle, ripeskeli vettä. Paperit ja vaatteet saivat hienoista kostutusta. Aluksi tuntui, että kesän vaihteleva sää olisi karkottanut väkeä, mutta sitä tulikin pitkälle kolmatta sataa. Kun kiitospalvelus alkoi ortodoksisella veisulla ”Ken kielin voisi kuvaella”, alkoivat pilvet väistyä auringon tieltä ja valo virtasi keskellemme puiden lomasta. Valo ja lämpö tekivät ekumeenisesta luontokirkosta ekumeenisen kesäkirkon. Ihmeelliseltä tuntuu, että yhtään kertaa ei ole vettä satanut luontokirkon aikana. Joskus on satanut kovastikin ennen ja jälkeen, mutta kertaakaan sade ei ole kastellut kiitospalvelukseen kokoontuneita kristiveljiä- ja sisaria. Olenkin ajatellut, että tässä on kyse Herramme hyvyydestä ja rakkaudesta meitä luotujaan kohtaan. Kun kerrankin kokoonnumme luomakunnasta kiittämään, niin ei Taivaan Isä meitä juuri silloin kastele, vaan antaa meidän nauttia hyvyytensä valoisuudesta ja lämpöisyydestä.

Eilen vietin juhlapäivää isosti. Ensin oli kahdenkymmenenkahden nuoren konfirmaatio kauniissa kirkossamme. Sitten suuntasin kulkuni kiitospalvelukseen, jota Korkeakosken jylhissä maisemissa on aina kansoittanut runsaslukuinen seurakunta. Vielä riensin kastamaan Siilinjärvelle työtoverini lapsenlapsen.

Mieleen palasi tuttu Paimenpsalmi:

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Lämmin kiitos Ollille, Liisalle, Hannulle ja Anjalle, Ainolle sekä Outille, Sepolle, Pirkolle ja Heikille, Hannulle, monelle muulle ja kaikille osallistuneille. Lämmin kiitos teistä kaikista Taivaan Isälle, jonka luona voi nauraa (ja itkeä).

KORKEAKOSKEN EKUMEENINEN LUONTOKIRKKO 10.8.2008 klo 13

I JOHDANTO

[Alkusoitto]

Alkulaulu: Ken kielin voisi kuvaella

1. ”Ken kielin voisi kuvaella Siionin Herran kunnian? Hän suur’ on taivaan istuimella, suur’ ruohon syissä hennoimman; ja Herran kunnian loistavuutta jokai­nen päivä tuopi uutta.” 2. säk. Oi Jumala, ma Sulle kannan nyt nöyrän rukoukseni. Ja haltuhusi itsen annan, Sä varma lohdutukseni. Me Sulle, Herra, uhrin tuomme, Me sulle kiitosvirren luomme.

Alkusiunaus Kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja apostolinen tervehdys

Johdantosanat

Kristuksessa rakkaat ystävät. Olemme koolla Jumalan perheen kiitosjuhlassa hänen luomakuntansa keskellä.. Niin kuin Jumala on herättänyt luonnon kasvamaan ja kukkimaan, niin hän tahtoo uudistaa myös meidät. Hän on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan sitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Saamme pelkäämättä turvautua hänen suureen rakkauteensa ja huolenpitoonsa.

Synnintunnustus

Taivaallinen Isä. Sinä loit tämän maan, sen kasvit ja eläimet iloksi itsellesi ja ihmisille. Sinä uskoit haltuumme hyvän maailman, mutta me olemme kääntyneet sinua vastaan. Me olemme ajaneet teoillamme koko luomakunnan kuoleman tielle
ja nyt näyttää siltä, että kaikki mihin koskemme menee rikki. Isä, me tunnustamme, että olemme voimattomat katkaisemaan tuhon kierrettä. Usein silloinkin kun tiedämme, mitä elämän suojelemiseksi pitäisi tehdä, me emme muuta suuntaa.
Me kulutamme yli kohtuuden ja anastamme leivän tulevilta sukupolvilta, joita meidän tulisi rakastaa kuin itseämme. Ahneus ja välinpitämättömyys riivaavat meitä joka päivä. Isä, anna meille anteeksi. Vapauta meidät tuhoavasta käyttäytymisestä ja sytytä meissä rakkaus, joka ohjaa oikeisiin tekoihin kaikkia luotujasi kohtaan.

Synninpäästö

Kaikkivaltias Jumala antakoon meille syntimme anteeksi ja johtakoon meidät ikuiseen elämään. Aamen.

Virsi 318 Jeesus, sä ainoa

1. Jeesus, sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton! Pyhyys ja puhtaus,
rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on.
2. Kun uuvun, haavoitun, huomassas, Herra, sun, suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät, kasvosi lempeät puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.
3. Herrani, armahda, ohjaa ja taivuta, minne ja milloinka tahtosi vie. Neuvoilla Henkesi valaise mieleni. Tee, Jeesus, rakkaaksi ristisi tie.
4. Ainoa puhtaus, syntisen uskallus, tuskassa lohdutus: pyhyytesi. Vaatteeksi anna se!
Ohjaa ja varjele jokainen askele, Jeesukseni.

Päivän rukous

Rakas taivaallinen Isämme. Kiitämme sinua maailmasta, jonka olet luonut.
Kiitämme sen kauneudesta. Kiitämme kasveista, eläimistä ja ihmisistä.
Kiitos, että sinä rakastit tätä maailmaa niin paljon, että lähetit luoksemme oman Poikasi. Me emme osaa elää tahtosi mukaisesti. Kiitos, että annat meille anteeksi
Poikasi Jeesuksen tähden. Auta meitä varjelemaan sitä hyvää, minkä sinä olet luonut. Kuule meitä Jeesuksen nimessä. Aamen.

II SANA

Ensimmäinen lukukappale: Ps. 104:1–5,10-15,27–30

1 Herra, minun Jumalani,*
miten suuri ja mahtava sinä olet!
2 Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia,*
valo ympäröi sinut kuin viitta.
1 Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan*
ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle.
2 Sinä otat pilvet vaunuiksesi*
ja kuljet tuulten siivillä.
1 Sinä teet tuulista sanasi viejät*
ja panet liekit palvelijoiksesi.
2 Sinä perustit maan lujasti paikoilleen,*
horjumatta se pysyy ajasta aikaan.)
1 Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet,*
vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
2 Ne juottavat kaikki maan eläimet,*
villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
1 Niiden äärellä asuvat taivaan linnut*
ja visertävät lehvissä vesien partailla.
2 Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä,*
ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
1 Sinä kasvatat ruohon karjaa varten
ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi,*
että hän saisi leipänsä maasta.
2 Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi,
öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan*
ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
1 Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra,*
ja odottavat ruokaansa ajallaan.
2 Sinä annat, ja jokainen saa osansa,*
avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
1 Kun käännyt pois, ne hätääntyvät,*
kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat
ja palaavat maan tomuun.
2 Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää,*
näin uudistat maan kasvot.

1+2 Kunnia Isälle ja Pojalle* ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,*
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Vastauslaulu: Jäi toiset illalla nukkumaan

Toinen lukukappale: 1 Kor. 8:6

Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Laulu: Ken on luonut sinitaivaan
*Evankeliumi: Joh. 1:1-4

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

Saarna

*Uskontunnustuslaulu (Credo) vkl 733 Uskon Isään Jumalaan

1. Uskon Isään Jumalaan, kaiken hyvän antajaan. Hän on luonut ihmisen, maailman ja ihmeet sen.
2. Uskon Poikaan, Jeesukseen, Vapahtajaan rakkaaseen. Keskellemme syntyi hän,
tuntee ihmiselämän.
3. Jeesus kuoli, haudattiin, astui ylös taivaisiin. Syntimme hän sovitti, kaiken saamme anteeksi.
4. Uskon Henkeen totuuden. Hän on Henki rakkauden. Hän luo uutta elämää, uskon meissä herättää.
5. Tämän uskon turvissa elän seurakunnassa. Taivas maata koskettaa, usko ilon lahjoittaa.

III RUKOUS

Yhteinen esirukous
Elävä, kaikkivaltias Jumala, sinua me huudamme avuksi. Kuule meitä armossasi. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Rukoilemme kirkkosi puolesta kotiseudullamme ja kaikkialla: seurakuntiemme ja niiden palvelijoiden puolesta, omien hiippakuntiemme ja esipaimentemme Willen ja Leon puolesta, kaikkien kirkkojen ja niiden paimenten puolesta. Anna kirkollesi ykseys ja rauha. Anna sanasi levitä kaikkeen maailmaan. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Rukoilemme kansamme ja koko maailman puolesta. Anna rauhan, oikeudenmukaisuuden ja vapauden voittaa. Siunaa kansojen johtajia. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Kiitämme sinua perheestä ja kaikista läheisistämme. Sinä, joka tunnet ilomme ja huolemme, siunaa meitä. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Muista kaikkia sairaita. Muista myös niitä, jotka kärsivät yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Rukoilemme niiden puolesta, joita painavat taloudellinen ahdinko tai elämän tarkoituksettomuus, raskaat työpaineet tai työttömyyden taakka. Muista niitä, jotka ovat lähellä kuolemaa. Rukoilemme edesmenneiden rakkaittemme puolesta. Anna meidän tämän elämän jälkeen yhdessä heidän ja kaikkien pyhiesi kanssa nähdä sinun kasvojesi valo. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Jätämme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun. Aamen.

Isä meidän (ekumeeninen sanamuoto)

S Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

IV PÄÄTÖS

*Ylistysvirsi 342 Niin ihanaa on ylistää

1. Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme, ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt kiittää laulullamme. Kuljithan aina kanssamme, veit taisteluissa voitolle ja olit auttajamme.
2. Ain olet ollut luonamme aarteena kalleimpana. Elämän vesi virvoittaa,
elämän leipä, sana. Armosi meille virtailee ja totuutesi valaisee kuin tähti loistavana.
3. On virsi täällä heikko vain ja köyhä kiitoksemme kaikesta, minkä meille soit jo täällä iloksemme. Me emme kyllin johtoas voi ylistää ja armoas, kun siunaat askelemme.
4. Oi, ethän meitä, Herramme, milloinkaan yksin heitä. Lahjoita Hengen valkeus,
sen anna johtaa meitä. Luo usko, toivo sydämeen ja rakkautta Jeesukseen, armoosi meidät peitä.

*Päätössiunaus

Ortodoksisen perinteen mukaan ja lopuksi luterilaisen perinteen mukaan

L Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille

ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne

ja antakoon teille rauhan. Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Virsi 454 Liekkejä on monta

1. Liekkejä on monta, valo on yksi, hän on Jeesus Kristus. Liekkejä on monta, valo on yksi. Hän yhdistää meidät.

2. Oksia on paljon, runko on yksi, hän on Jeesus Kristus. Oksia on paljon, runko on yksi. Hän yhdistää meidät.

3. Lahjat ovat monet, Henki on yksi, hän on Henki Herran. Lahjat ovat monet, Henki on yksi. Hän yhdistää meidät.

4. Palvelijaa monta, yksi on Herra, Herra Jeesus Kristus. Palvelijaa monta, yksi on Herra. Hän yhdistää meidät.

5. Uskovia paljon, ruumis on yksi, yksi seurakunta. Uskovia paljon, ruumis on yksi. Hän yhdistää meidät.


lauantai 9. elokuuta 2008

Konfirmaatiomessun saarna 10.8.2008

Kristuksessa rakkaat nuoret. Läsnä oleva rukoileva ja kiittävä Kristuksen seurakunta.

 

Tämän pyhäpäivän aihe on mielestäni kaunis: Jeesus, parantajamme. Tämän pyhäpäivän tekstit ovat tärkeitä, mutta ehkä hiukan tummasävyisiä, vakavia. Ne kuitenkin viittaavat tärkeällä tavalla elämämme ja uskomme tärkeimpiin tienviittoihin, jotka turvaavat kulkuamme elämän polulla.

Te nuoret suorititte Kymmenen käskyä perinteisenä ulkoläksynä leirimme aikana. Ensimmäinen käsky kaikui siis lukuisia kertoja: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Jo tämä ensimmäinen käsky peittyy monen asian alle tässä maailmassa, vaikka jokainen meistä on olemassa, koska se on hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan tahto. Sinä olet Jumalalle rakas!

Toinen käsky on tämä: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.”  Tässä on suora viittaus tämänpäiväiseen Jeesuksen opetukseen. Kysymys on myös tavoista. Hyvät tavat kaunistavat oikeasti, sillä ne eivät nouse suinkaan tyhjästä. Ne muistuttavat siitä, mitä me arvostamme, kunnioitamme ja pidämme pyhänä.

Kolmas käsky on maailman ensimmäinen työsuojelumääräys: ”Pyhitä lepopäivä.”  Osallistumalla pyhäpäivän jumalanpalvelukseen eli kuuntelemalla tai lukemalla Jumalan sanaa pyhitämme lepopäivän. Elämässä tarvitsemme kumpaakin: työtä ja lepoa, arkea ja pyhää.

Nämä käskyt riittävät koko elämän ajaksi. Ajatelkaamme vaikkapa neljättä käskyä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.”  Vanhemmat ovat vanhempia, eivät lasten kavereita. Vanhempien tehtävänä on luoda turvallinen kasvuympäristö lapsilleen, joista tulee vanhempia.

Näitä tienviittoja seuraamalla et varmasti menetä mitään, mutta vapautat itsesi hyvään: ”Älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta.” Elämykset ja kokemukset ovat nousseet suureen arvoon. Usein ne perustuvat hyvin itsekkääseen nautinnon tavoitteluun. Kukaan ei kuitenkaan elä itseään varten tai kuole itseään varten.

Useimpiin tienviittoihin sopii niin sanottu Kultainen sääntö, niin myös kahdeksanteen: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.”  Hyvän puhuminen lähimmäisestä tekee hyvää meille kaikille, mutta miksi siihen tarvitaan aivan erityinen annos rohkeutta.

Viimeisissä tienviitoissa on jotain samaa kuin ensimmäisessä ja muutamassa muussakin: ”Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.”  Tänä päivänä nämä tienviitat tuntuvat ehkä etäisiltä teistä nuorista, mutta kuten sanoin, ne on tarkoitettu koko elämän ajaksi. Kun apostoli Jaakob sanoo päivän epistolassa, että me kaikki hairahdumme monin tavoin, on hän varmasti oikeassa.  En minäkään täyttänyt opettajan tehtävää täydellisesti. Toivon ja rukoilen, että saatoimme tehdä tunnetuksi sitä puuta, jonka hedelmät ovat hyvät. Kasteessa meidät on oksastettu Kristus-puuhun. Hän, Jeesus on tie, totuus ja elämä. Hänessä on jokaisen kastetun mahdollista löytää hyvät hedelmät ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä”. Kiitos teille nuoret, isoset ja opettajat ainutkertaisesta kokemuksesta Tervonsalmessa, rukouksen paikassa.

 

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Kauneus osui katsojan silmään!

Jumalaan turvautuminen



Etehesi Herra tahdon tulla nöyrin sydämin, surun, riemun hetkellä on luonas olla turvaisin.

Et sä hylkää katuvaista, ylös nostat sortuneen; kynttilääkin sammuvaista sytyttelet uudelleen.

Ketä ilon aikana vois kiittää niin kuin sinua? Sillä ilman kiitosta ois riemun hetki vajava.

Käteni kun kädessäsi saapi olla aina vaan, silloin en oo yksinäni enkä eksy maailmaan.

(lainaus ortodoksisesta laulukirjasta "Vaeltajan lauluja)

Yllä oleva laulu sopii hyvin luterilaisenkin kristityn suuhun;-)
Yllä oleva kuva on otettu 3.8.2008 illan aikana Mäntyrannalta.

Kaste kantaa ja kasvatus kannattaa!

Valvon parhaillaan rippikoululeirin viimeistä yötä. Kun tulimme tänne Tervonsalmeen niin mielessä oli se, että mitähän tästä tulee. Kuulimme huhuja, että leiri olisi varsin ihmeellinen siinä mielessä, että nuoret ovat reippaita ja virkeitä ja ehkäpä jotenkin levottomia. Mutta ajattelinpa niin, että kun en heitä juuri tunne, niin eipä tarvitse epäluuloja kantaa huhujen perusteella. Ja sepä kannatti. Nuoret ovat ihan tavallisia ja leiristä tuli varsin tavallinen. Iloitsen siitä, että nuoret eivät juurikaan syrji toisiaan, vaikka pitikin tietenkin vähän poikia puhutella. Taisivat syynkin ymmärtää. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Viimeisen illan iltahartaus kertoi jotenkin myös ilosta, sillä monet sanoivat jotain ihan positiivisessa mielessä. Vaikkakin sanoja olivat lähinnä: "Joo, ihan mukava leiri!"
Jolloinkin olen pohtinut, onko kristillistä kasvatusta millään tavoin nyky-Suomessa. Nuoria ei lapsuuden vaiheissakaan juuri tuoda kirkkoon tai pyhäkouluun. Sentään päiväkerhoon tuodaan lapsia ja silloin lapsista tulee oikeastaan vanhempiensa kasvattajia: Siunataan ruoka!
Kristillistä kasvatusta vissiin pidetään varsin vaikeana alana, vaikka rukous on yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Kumpikin on elonmerkki: rukous ja hengittäminen yhteisen Isämme edessä.
Usko on yhtä kuin elämä ja rukous kuin hengittämistä.
Tervonsalmessa on muuten hieno ja mukava rantasauna. Hyvät löylyt ja tyyni järvi ilahduttivat äsken minua. Kaiken kaikkiaan ajattelen, että elämä on lahja Jumalan kädestä. Kiitämmekö siitä tarpeeksi? Tuskin. Kiitollisuus on kuitenkin tärkeä voimavara. Tahdon kiittää Herraa näistä nuorista, jotka nytkin hiukan valvottavat meitä opettajia. Toisaalta hauskuuskin elää yössä, vaikka kyllä hiukan alkaa väsyttää. Rukoile sinä, joka luet tätä blogia, näiden nuorien ja meidän opettajien puolesta valoisalla mielellä. Hyvää yötä, Kristus myötä, kiitos tästä päivästä, viikosta ja leiriltä. Pois jääköön huoli, pois jääköön murhe, Jumalaan kun turvaat, saat avun aina. Pois jääköön huoli, pois jääköön huoli, Hän yksin riittää!

--
Arto Penttinen
Maaningan seurakunnan kirkkoherra
Rukoilethan puolestani!
puh. 050-401 9120
Web-osoitteemme: maaninganseurakunta.fi

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Tule rakkaus ihmisrintaan!

Jumalan armon ihmeellinen ja iloinen matematiikka: 1+1=1

 

Tuolla yllä olevalla tavalla olen toisinaan puhunut morsiuspareille, joita olen Jumalan alttarin äärellä vihkinyt. Tuo lausahdukseni perustuu pyhään Raamattuun: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:5-6)

Kuitenkin nykyään tuntuu siltä, että mennään naimisiin vain siksi, jotta voitaisiin erota. Median roskalehdet korostavat kyllä kauniita ja (kalliita) häitä, mutta vielä näkyvimmiksi tuntuvat tulevan riitaisat erot. Jos tuo Jeesuksen puhe, jota yllä lainasin, on alkanut unohtua, niin myös seuraavat sanat ovat haihtuneet ihmismielistä: ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo.” (Ps. 127: 1)

Jotenkin tuntuu siltä, että nykyparit edellisiä sukupolvia enemmän yrittävät nousta latvasta puuhun. Ensin mennään peiton alle, jos kohta ne navat sopisivat yhteen. Rakkaus on kyllä kaunein yhteyttä merkitsevä sana, mutta yhteys on toki muutakin kuin pelkkää kopulaatiota. Rakkaus taidetaan käsittää nykyään lähinnä jonkinlaiseksi hekumaksi. Joitakin vuosia sitten luin jonkin morsiamen todenneen, että jos hänelle sanottaisiin rakkauden olevan lähtöisin Jumalasta, hän pitäisi tuollaista ajatusta loukkaavana. Minä puolestani ajattelen, että muuta rakkautta ei oikeastaan olekaan. Kaikki inhimillinen hyvä on lopulta vain kalpeaa heijastusta iankaikkisesta. Jumala on rakkaus. Jumala on iankaikkinen. Niinpä rakkaus ei voi myöskään loppua, vaikka niin roskalehdet itseään myydäkseen väittävät. Rakkaus paremminkin lisääntyy käytössä, vaikka sitä kuinka yrittäisi tuhlata.

Yhteyttä on hoidettava. Jumala on antanut yhteyden hoitamisen välineiksi armonsa Kristuksessa ja anteeksiantamuksena hänessä, joka on puolestamme kärsinyt ja kuollut, ja jonka Jumala herätti kuolleista. Mitäs sitä eilisen taakkoja raahaamaan huomiseen, kun niistä voi vapautua vaikka tänään.

Nykyään kun astun alttarille tai saarnaspönttöön rukoilen hiljaa, että Jumala armahtaisi syntistä palvelijaansa ja antaisi tälle kaikki suuret synnit anteeksi, sillä Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, kuoli tämän suuren syntisen tähden. Vielä rukoilen, että Jumala lähettäisi Pyhän Henkensä alas kirkastamaan Kristusta syntisen palvelijansa sydämessä. Lopuksi pyydän, että Herra avaisi huuleni, sillä vain siten voin julistaa hänen ääretöntä kunniaansa. Saarnan tai koko palveluksen jälkeen rukoilen, että Jumala armahtaisi syntistä, arvotonta ja ansiotonta palvelijaansa Jeesuksen Kristuksen tähden ja antaisi kaikki synnit mitä kuluneina hetkinä olen tehnyt. Vain näin koen voivani palvella läsnä olevaa seurakuntaa.

Nyky-yhteiskunta on muuttunut nautintoja korostavaksi. Papinkin pitäisi olla nykyään viihdyttäjä. Kyllä huumorilla tulisi olla sijansa kirkossakin, mutta sekin voisi olla sisältölähtöistä. Yllättävää on se, että messuun kokoontunutta kirkkokansaa ei millään tahdo saada hymyilemään. Papin oma hymy hyytyy jo siitä, että kenenkään ilmettä ei näe, koska kaikki istuvat kovin takana. Tosin avioliittoon vihkimisen aikana olen huomannut, että oloni on toisinaan varsin vapautunut, koska minulla on selkeä katsekontakti läsnä oleviin. Ei siinä sen kummempia välttämättä tarvita. Vaikka pappi on vain välivouhka Jumalan ja kirkkokansan keskellä, niin eihän hänen sen kummempi vouhake tarvitse silti olla. Miksi kirkossa, seurakunnan keskellä ei voitaisi tuntea iloa yhteydestä, joka tunnetaan myös nimellä rakkaus. Jeesus, Jumalan rakkauden täydellisin kuva sanoo: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34–35) Tämä ei ole raamatullista toisintoa sarjasta Sex and the City. Siinä sarjassa ei Rakkaus loista muuten kuin poissaolollaan. Rakkaudesta puhutaan kyllä paljon, mutta sanan sisältö on muuttunut. Rakkaudesta puhutaan paljon siis ohi. Rakkautta on ilmassa. Olisipa sitä sydämessäkin: Tule rakkaus ihmisrintaan kotis' oikea onhan se vain! Sinun kanssasi kaunehintaan elo antavi matkallain.