Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139)
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen. Halleluja, halleluja, halleluja, kunnia olkoon Sinulle, Jumala.
9.sunnuntai helluntaista (13.7.2008)
Otsikko: Totuus ja harha
Evankeliumi: Matt. 7: 13–14
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
Saarna Maaningan kirkossa
Nykyään tavoitellaan hyvää elämää ainakin yhtä paljon kuin ennenkin, mutta näkemyksemme on yhä enemmän materialistinen. Rakennamme mielellämme ulkonaista näyttävyyttä kertomaan, että hyvin menee. Keräämme aarteita aivan kuin saisimme jotain mukaamme sitten viimeisenä päivänä. Monille tietenkin viimeinen päivä on todellakin se viimeinen päivä. Kun elämä loppuu, niin se loppuu. Eikö silloin tosin olisi mielekkäämpää ja enemmän ekologista yrittää tulla toimeen mahdollisimman vähällä. Ihminen kun ei joka tapauksessa häviä jälkiä jättämättä. Hänen ekologinen kädenjälkensä ja askeleensa kun jää rasittamaan luomakuntaa aivan varmasti.
Tämän kirkkovuoden pyhäpäivän aiheena on ”Totuus ja harha”. Joku lähimmäinen ajattelee kenties, että onpa jälleen vanhanaikaista puhetta. Mistä enää voi tietää, mikä on totta ja mikä harhaa? Näin moni kyselee. Se, mikä toiselle on totta, onkin toisen mielestä harhaa. Ihmistä ohjaa aina vain enemmän yksilöllisyyden korostus ja mukavuudenhalu. Ihminen haluaa muotoilla aivan omanlaisensa jumalan. Tämä on todettu myös Katekismuksessamme: ”Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.”
Maailma on pelon talo. Erilaiset pelot lisääntyvät keskuudessamme. Ehkäpä tällä kehityksellä on suora yhteys yhteisöllisyyden eroosioon. Eroosio tarkoittaa varsinaisesti ”kallioperän ja maaperän hallitsematonta kulumista veden, tuulen, mekaanisen kulutuksen tai jonkin muun maaperää kuluttavan tekijän tähden.” Yksilöllisyyttä korostava kehitys ei itsessään ole mikään automaatio, vaan sen takana ovat inhimilliset asenteet ja uskomukset, mutta rakennemuutos on hallitsematonta. Monen mielessä pelkoa herättää sekin, jos totuuden sanotaan löytyvän kristinuskosta. Mieleen tulevat ristiretket ja muut kieltämättä karmaisevat erehdykset. Katekismus puhuu tässäkin yhteydessä viisain sanoin: ”Kun Jumalan nimissä tai häneen vedoten ajamme omia etujamme tai alistamme toisia, käytämme hänen nimeään väärin. Jumalan nimen pilkkaaminen merkitsee Jumalan halveksimista ja tietoista kääntymistä pois hänestä.” Uskonnon varjolla on tehty paljon suoranaista pahaa, ja tehdään tänä päivänäkin. Usko ja uskonto eivät kuitenkaan ole yksi ja sama asia. Tämä ei ole aina lainkaan selvää. Puhumme virheellisesti luterilaisesta uskonnosta, kun pitäisi puhua luterilaisesta uskosta tai uskontulkinnasta. Luterilaisuus on osa uskontoa, jota kutsutaan kristinuskoksi. Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu sanoin, jotka eivät päästä ketään helpolla. Samoin tunnoin voimme lukea kenties myös seuraavia virren säkeitä: ”1 Kristityn ilman ristiä ei Herra olla anna. Siis suostu siihen nöyränä ja ristiäsi kanna. Hän lapsiaan rakkaimpiaan vie usein alle vaivan, lyö ankarimmin aivan. 3 Kristitty ilman ristiä ei rukoukseen taivu. Siis ristin alla köyhänä Jeesuksen eteen vaivu. Ja Jumala on siunaava sen ristin, minkä antaa. Saat voiman sitä kantaa.” (Virsi 354: 1, 3)
Avaraa porttia ja leveää tietä olisi kiva tarjota kaikille. Moni näin tekeekin. Menestysteologia tuntuu olevan voimissaan niin että jalat nousevat tukevasti ilmaan. Tämäkin aika korostaa vaurautta ja menestystä. Samaan aikaan kuitenkin kodit rikkoutuvat ja ihmissuhteiden siltoja poltetaan. Mitä muuten mahdat ajatella, pääsevätkö kaikki taivaaseen? Teen testin: jos kaikki pääsevät taivaaseen, niin pääsevätkö myös Adolf Hitler, Idi Amin, Josef Mengele, Josif Stalin ja lukemattomat muut historian hirmuisen synkät hahmot? Miltä alkaa tuntua? Minä en ole mikään jakelemaan taivaspaikkoja, etkä ole sinäkään, mutta eikö vain jonkin rajan sentään pitäisi olla olemassa, kun asiaa ajatellemme aivan inhimillisestä näkökulmasta. Mutta kenen puolesta Jeesus ei olisi kuollut?
Jumalan hyvä tahto on, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Taas meitä ahdistellaan tuolla totuudella. Mitä on totuus? Näin kysyi aikoinaan jo Pontius Pilatus. Jeesus oli sanonut hänelle näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä. "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.” (Joh. 18:36–37) Pelastus ei ole inhimillinen automaatio, vaan Jeesus on tie, totuus ja elämä. Tie taivaaseen käy vain hänen kauttaan.
Raamattu todistaa Jeesuksesta, että ”hän oli täynnä armoa ja totuutta”. (Joh. 1: 14) ”Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua." Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” (Joh. 1:15–18) Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan: ”Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.”
Kirkastussunnuntain saarna 6.7.2008
Maaningan kirkossa
Raamatunkohta: Mark. 9:2-8
Otsikko: Kirkastettu Kristus
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!» Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. (Mark. 9: 2-8)
”Hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa kirkkaan valkoisina.” Aivan kuin tässä kuvattaisiin jotain television ohjelmaa. Kysymys voisi olla vaikka jostain tieteissarjasta. Ehkäpä oma inhimillinen ymmärryksemme pitää äsken kuultua kertomusta yhtä uskottavana. Nykyihminen kun ei välttämättä kovin paljon askartele tuonpuoleisilla.
Jeesuksesta on tulossa koko ajan yhä inhimillisempi. Kehitys ei kaikessa johda huonoon suuntaan, sillä on vain hyvä jos ymmärrämme, että Jeesus todellakin oli tosi ihminen. Mutta Jeesus ei ollut vain ihminen. Sitä ehkä kuvaa tämä kirkastusvuorikertomus tänäänkin. Jeesus ei tullut vain samastumaan kaikkeen inhimilliseen menoon, vaan hän tuli täyttämään Jumalan hänelle antamaa tehtävää. Tehtävä ei ollut helppo. Aivan elämänsä viimeisten hetkien edellä Jeesus rukoili Getsemanen puutarhassa näin: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.” (Matt. 26:42)
Kirkastusvuorikokemus ei selity siis mitenkään pelkästään jonkinlaisella taivaallisella hohteella, jota jokaisen Kristuksen seuraajan tulisi tavoitella ja etsiä. Tämä todetaan jo evankeliumin sanoissa: ”ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.”
Pyhä Pietari joutui aikoinaan kerran jos toisenkin vähintään kyseenalaiseen valoon. Nytkin hänestä kerrotaan, ettei hän tiennyt, mitä sanoi, vaikka sanoikin näin kauniisti: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä.” En tiedä, oliko Pietari pinnallinen, mutta meidän nykyihmisten on ainakin helppoa sulkea itsemme pinnallisuuteen. Arvostamme elämyksiä ja kokemuksia ja tavoittelemme niitä joskus liikaakin. Moni hengailee tänäkin kesänä hengellisten kesäjuhlien liepeillä, jos sattuisi kokemaan jotakin. Aina ei tällaisessa noukkailussa kirkastu se, mikä kesäjuhlien sanomassa on tärkeintä. Pelkällä fiilistelyllä ei matkata taivaaseen. Sekin on niitä ukko-Ruuhveltin mainitsemia kepulikonsteja. Mutta jos todella astuu hengellisten kesäjuhlien keskelle ja pysähtyy Sanassa läsnä olevan Kristuksen luo, niin silloin ihminen voi ymmärtää kirkastusvuorikokemuksen olevan totta omalla kohdallaan: ”Sana pysyy – muuta muuttumatonta, ihmisistä riippumatonta totuutta ei ole. Risti seisoo – sovitus on kerta kaikkiaan tapahtunut, riittävä ja varma. Armo riittää, kenenkään ei tarvitse hukkua synteihinsä.” (Eino Sormunen)
Jumala kirkasti ainoan Poikansa vuorella. Siitä tapahtumasta kertoo päivän evankeliumi. Kristuksen kirkastumisesta puhutaan Raamatussa myös muissa yhteyksissä. Silloin on kyse Kristuksen kertakaikkisesta ja täydellisestä lunastustyöstä, pyhästä ristin sovituksesta. Jos tämä puhe tuntuu liitelevän taas kaanaankielen himmeissä hämyissä, niin otetaanpa avuksi tuttu laulu: ”Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun. Luonasi on kotini mun, ylistys olkoon Ristinnaulitun. Henkesi on voimani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun.” Siinä sitä on kirkastusvuorikokemusta kylliksi, kun tätä laulua oikein todella sydämen pohjasta ja iho kananlihalla veisataan. Kysymys on siis Jumalan rakkaudesta ja hänen hyvästä eli pelastavasta tahdostaan. Ihminen ei voi pelastaa itseään, mutta kristitty saa olla varma siitä, että kaikki hänen pelastumisekseen on jo täytetty. Jumala on sovittanut itsensä maailman kanssa. Hän on jo siis kuullut rukouksemme: ”Anna meille anteeksi velkamme.” Hän antaa anteeksi, eikä hän väsy siihen, ja se jos mikä, on meidän onnemme. Mutta kuten Pietarinkaan aika ei ollut rakentaa majaa, emme mekään voi pysähtyä omaan tyytyväisyyden tunteeseemme, vaan meidän on rakennettava tietä Jeesukselle ja hänen armolleen: ”anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Kun kerran kenenkään ei tarvitse hukkua synteihinsä, meidän tulee toimia niin, ettemme ketään myöskään ole hukuttamassa synteihinsä. Jos joku on mielestämme jo haudan partaalle, ei meidän tehtävämme ole tönäistä häntä syvyyksiin, vaan tehtävämme on auttaa ja tukea, niin Jeesuskin teki ja tahtoo meidänkin tekevän. Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas, tänne, meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.
Kol. 1: 12-20
Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.
Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Hänen välityksellään luotiin kaikki,
kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä,
näkyvä ja näkymätön,
valtaistuimet, herruudet,
kaikki vallat ja voimat.
Kaikki on luotu hänen kauttaan
ja häntä varten.
Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta,
ja hän pitää kaiken koossa.
Hän on myös ruumiin pää,
ja ruumis on seurakunta.
Hän on alku.
Hän nousi esikoisena kuolleista,
jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Jumala näki hyväksi
antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon
ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan
kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.
2 Synti kuiskii väärintekijän sydämessä
niin ettei hän enää pelkää Jumalaa.
3 Synti kiehtoo hänen silmänsä
niin ettei hän näe eikä vihaa vikojaan.
4 Hänen sanansa ovat pahat ja petolliset,
hän hylkää viisauden ja toimii väärin.
5 Vuoteessakin hän punoo juoniaan. Hän on tiellä, joka johtaa harhaan, pahaa hän ei kaihda.
6 Herra, sinun armosi on avara kuin taivas,
pilviin ulottuu sinun totuutesi.
7 Vanhurskautesi on vuoria korkeampi
ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys.
Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.
8 Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan
rientävät ihmislapset.
9 Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin
ja annat heidän juoda ilosi virrasta.
10 Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.
11 Herra, suo armosi ja hyvyytesi
niille, jotka tuntevat sinut
ja joilla on vilpitön sydän.
12 Älä anna ylpeän minua tallata äläkä pahan karkottaa minua kodistani.
13 Katso, tuonne ovat kaatuneet vääryydentekijät! Heidät on lyöty, he eivät voi nousta.
