Kirkollista huumoria;-)

Taidemaalari A.P. Björklundin 2.10.1836 Nydahlin seurakunnalle Vermlandissa Velkomislasku.

- Muutettu 10. käsky ja korjattu 6. käskyä 2,24 taaleria
- Tehty uusi nenä ristillä riippuvalle ryövärille ja ojennettu hänen sormiaan 1,36
- Puhdistettu Pontius Pilatus ja laitettu uudet hiukset hänen päänsä ympärille sekä sivelty häntä edestä ja takaa 3,36
- Laitettu uudet siivet enkeli Gabrielille ja kullattu hänen etuosansa 1,42
- Sivelty kolme kertaa yltympäriinsä ylimmäisen papin piikaa 0,24
- Laitettu Salomonille uusi hammas suuhun ja korjattu hänen peukalonsa kynttä 1,08
- Laajennettu taivasta ja laitettu siihen muutamia uusia tähtiä 7,32
- Kohennettu helvetin tulta ja tehty paholaisen naama pirullisemmaksi 0,30
- Parannettu Pyhä Magdaleena, joka oli täynnä turmelusta 9,00
- Annettu Moosekselle joitakin ihmismäisiä piirteitä sekä pesty hänen veljensä Aaron 1,32
- Tarkastettu seitsemän viisasta neitsyttä ja sivelty heitä sieltä sun täältä 1,00
- Tehty uusi tukka sievälle Susannalle 1,12
- Tehty maailmanloppu pidemmäksi 2,65
- Puhdistettu Punainen Meri, joka oli aivan likainen 5,00
- Tehty uudet kengät Elian vaunuja vetävälle hevoselle ja merkitty tarkkaan tie taivaaseen 1,24
- Laitettu Joosefin kasvoihin enemmän viisautta ja vernissattu Potifarin vaimo 6,00
- Öljykitattu ja petsattu Neitsyt Marian viitassa ollut paha halkeama 12,00

Yht. 56,65

In nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti

Yhden Jumalan,

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää

ja haluaa nähdä hyviä päiviä,

hillitköön kielensä pahoista sanoista

ja huulensa valhetta puhumasta:

Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää,

etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen,

hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa,

mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.

Kuka voi tehdä teille pahaa,

jos te kiihkeästi pyritte tekemään hyvää?

Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden,

te olette autuaita.

"Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö",

vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne

ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle,

joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.

Aamen.

(1. Piet. 3: 10–15)

Toisen maailma ääni

Jeesus kärsi ja kuoli meidän kaikkien

syntien vuoksi. Isä Jumala herätti hänet

kuolleista. Tämä pyhä ylösnousemus

on kaiken anteeksiantamuksen lähde,

sillä kuolleista herätetty Jeesus Kristus sanoo:

”Rauha teille!”

Kristuksen oma ylösnousemus on meidän

ylösnousemuksemme todellinen toivo.

Pyhä Paavali sanoo: Meidät on pelastettu.

Se on varma toivomme. Pyhä apostoli

viittaa juuri ristin ja ylösnousemuksen

pääsiäiseen. Sanoma ylösnousemuksesta

on toisen maailman ääni ja uusi virsi.

Minulle ja monille muillekin rakas virsi on

tämä:

Virsi 600

1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Dietrich Bonhoeffer 1944.

Suom. Anna-Maija Raittila 1981, 1984. Lähde: http://evl.fi/virsikirja

Ego Sum Via, Veritas Et Vita

Synnintunto on portti pelastuksen tielle

Usein kuulemme väitteen, että kaikki pääsevät taivaaseen. Se ei kuitenkaan perustu Raamattuun, vaikka Jumalan tahto onkin, että kaikki pääsisivät taivaaseen, siis pelastuisivat. Jumalalla kun on hyvä eli siis pelastava tahto meitä ihmisiä kohtaan. Pelastus ei kuitenkaan ole mikään inhimillinen automaatio. Jeesus sanoo selkeästi: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Taivaaseen ei siis ole monta tietä, mutta Jeesuksen luo toki saattaa olla enemmän teitä kuin ymmärrämme. Meidän kaikkien kristittyjen kun tulisi olla Kristus lähimmäiselle, eli tosiasiassa tie Kristuksen luokse. Mitä Jeesus sitten teki? Hän armahti, nosti ja kantoi. Jeesus kärsi ja kuoli meidän syntiemme tähden. Hänen pyhä ylösnousemuksensa on kaiken todellisen anteeksiantamuksen lähde. Meidän pahat tekomme häntä haavoittivat ja yhä haavoittavat. Mutta me voimme olla niitä katuvia ryöväreitä, joille Mestari sanoo: ”Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Tätä lupausta ristillä kärsivä Jeesus ei sanonut toisella puolella olevalle rikolliselle, joka vain herjasi häntä.

Syntiä väheksytään. Joku sanoo tekevänsä kyllä vääriä tekoja, mutta ei silti syntiä. Pyhä Paavali, itsekin apostoli Jumalan täydellisestä armosta sanoo: ”Kaikki ovat tehneet syntiä.” Synnintuntoa tosimielessä ei ole niilläkään, jotka nostavat pilkkakirveen nimimerkin takaa lähimmäistään kohtaan. Samasta suusta kun ei Pyhän Kirjan mukaan voi tulla sekä kiitos että kirous. Parannusta voi tehdä vain omista synneistä. Mutta se onkin positiivinen mahdollisuus. Armon ihme on se, että se mikä on rikkoutunut, voi tulla ehyeksi. Kaikki virheet kun eivät varmasti ole katastrofaalisia, eikä toisaalta kaikkea pidä hengellistää. Raamatullinen synnintunto ei murenna elämän perustaa eikä vie vähiä voimavaroja, vaan päinvastoin. Se on siis kuin peilin edessä olemista: ”Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä - älkää pettäkö itseänne. Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä. Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on.” (Jaak. 1:22–24) Tällaiselle ihmiselle saatetaan sanoa näin: ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita?” (Room. 2:1-3)

Synnintunto edellyttää edes vähäistä uskoa ja siten Pyhän Hengen työtä. Katekismuksesta luemme: ”Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Hän avaa sydämemme kuulemaan Jumalan sanan, tuntemaan Kristuksen ja turvautumaan Jumalan lupauksiin. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tulee Jumalan armolahjoista osalliseksi, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään.”

Kun sydämeen syntyy aito synnintunto, niin se vain auttaa elämää. Silloinhan voimme jokaisena päivänä kääntyä yhteisen Isämme kasvojen eteen ja pyytää häneltä syntejämme anteeksi. Vaikka tuntisimme itsemme silloin suureksi syntiseksi, melkeinpä itse saatanaksi, niin voimme sanoa: ”Pyhä Isä, armahda minua ja anna kaikki syntini anteeksi, sillä sinun ainoa Poikasi kärsi ja kuoli myös minun syntieni tähden. Sinä herätit kuitenkin hänet kuolleista ja osoitit myös minulle syntiselle, että emme voi itse itseämme vapauttaa synnin pahuudesta, mutta että Jeesuksessa sinä olet valmis päivästä päivään osoittamaan puhdistavan rakkautesi.” Kun Kristus opettaa että anteeksi on annettava enemmän kuin juutalaisen säännön mukaan eli seitsemän kertaa, niin älkäämme unohtako, että taivaallinen Isämme on aina valmis antamaan anteeksi luoduilleen, jotka elävät kuin elävätkin hänen turvallisella kämmenellään. Hän ei väsy siihen, että hänen puoleensa näin käännytään.

Arto Penttinen

Pääsiäinen vuoden 1701 virsikirjassa

165

1. Jesus Christus sielun turva,
/ Kuoleman myös surma,
/ Hän ylös nousi,
/Synnin niin alas sorsi,
/ Kyrie eleeson!

2. Vaikk' ilman synnitt' tänn' tuli,
/ Kuitenkin hän kuoli;
/ Kaikk' hyvin toimitt',
/Jumalan kanss' meit' sovitt',
/ Kyrie eleeson!

3. Synnin ja pirun hän voitti,
/ Armon edes tuotti,
/ Hän voi meit' auttaa
/Piinans' ja voittons' kautta,
/ Kyrie eleeson!

4. Herraa, kuin kuolemast' nousi,
/ Rukoilkaam', ett' soisi
/ Tykönäns' olla,
/Ja taivaan iloon tulla,
/ Kyrie eleeson!

Jubilate-saarna 13.4.2008

Päivämäärä: 13.4.2008

Kirkkovuoden ajankohta:

3. sunnuntai pääsiäisestä

Paikka: Maaningan kirkko

Raamatunkohta:
Joh. 17:11–17

Otsikko: Jumalan kansan koti-ikävä

Jeesus rukoili ja sanoi: »Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.»

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Ajatellaanpa aluksi aivan lyhyesti seuraavaa: Pariskunta on elänyt jo muutaman vuosikymmenen ajan tavallisen onnellisessa avioliitossa. Tyrskyt ja tyvenet on kuljettu läpi ja monet kokemukset ovat vahvistaneet heitä. Sitten eräänä päivänä tapahtuu onnettomuus, jossa toinen puolisoista menehtyy. Yhtäkkinen menetyksen tuska ja ylitsevuotava suru läpäisee koko elämän. Pian tapahtuneen jälkeen elossa oleva puoliso tuntee valtavaa kaipausta, joka tuntuu riistävän kaikki voimavarat. Toisaalta hän ajattelee, että jos kerran toisen täytyi lähteä, niin miksi se en ollut minä. Ajatukset risteilevät laidalta toiselle, mutta kaipaus ja ikävä kasvaa kasvamistaan. Kysymys on rakkaudesta. Monista iäkkäämpien ihmisten kuolinilmoituksista voimme usein lukea, miten puolisot ovat lähteneet tästä ajasta aivan peräjälkeen. Kaipaus päästä kotiin voimistui siinä missä ruumis heikkeni. Mutta tämä päivä ei ole mikään virallinen vainajien muistopäivä. Eihän luterilainen kirkkomme oikeastaan sellaisia vietäkään, pyhäinpäivää lukuun ottamatta.

Tarkoitukseni ei ollut myöskään maalailla mitään melankolista kuvaa tänään tässä Kristuksen pyhän ylösnousemuksen juhla-ajassa. Onhan tämän päivän vanha latinalainen aihe ”Jubilate”, riemuitkaa! Täysin suomenkielinen otsikko on ”Jumalan kansan koti-ikävä”, mikä ensi kuulemalta kuulostaa hiukan alavireiselle. Mutta eipä yleensäkään kannata tyytyä ensivaikutelmiin.

Tänään on saarnattava seurakunnalle kristillisestä, elävästä toivosta. Toivoa me tarvitsemme, elimmepä tai kuolimme. Toivon todellisuus ylittää inhimilliset rajat ja siksi virressäkin lauletaan: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan.” (Vk. 631: 4) Toivo ei kompastu siihen, että minä kaadun. Toivo ei sammu, vaikka minä väsyisin. Toivo ei väisty, vaikka minä horjuisin. Toivo kestää, vaikka minä epäilisin. Toivo ei huku, vaikka minä hiukan räpiköisin. Toivo ei perustu inhimillisiin unelmiin ja haaveisiin, vaan Jumalan pelastustekoihin Jeesuksessa Kristuksessa. Niistä kertoo Raamattu, elämän kirja. Psalmien kirjasta luemme: ”Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voimateoistasi ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan.” (Ps. 71: 14–16) Tästä voisikin jatkaa virren sanoin: ”Elävä toivo anna, suo, että voimani alttiiksi tahdon panna myös toisten parhaaksi. Haltuusi, Isä, annan perheeni, kotini. Käsiisi kaiken kannan, jää meille turvaksi.” (Vk. 533: 5) Toivo on siis aktivoiva, liikkeelle paneva voima. Ja onhan sanottu, että me lähdemme liikkeelle kaipauksesta. Ja kyllähän koti-ikäväkin panee meidät liikkeelle. Voimmehan ajatella sitä, miten hyvältä tuntuu parin viikon ulkomaanmatkan jälkeen – olipa se matka miten onnistunut tahansa – päästä omaan kotiin. Vaikka monen oma koti onkin nykyään turhan kallis, on monelle koti yhä edelleen kauniisti sanottuna kullan kallis. Ja jos maallinen kotimme on rakas, niin miksi ei myös taivaallinen kotimme herättäisi meissä kaunista ja lämmintä koti-ikävää. Vaikkapa tähän, vuoden 1701 virsikirjan tapaan:

”O Jesu vähäinen! / Tykös me lähenem', / Murhees' meit' aina lohdut, / Hyvillen tavoillen totut', / O sinä kunnian Isä! / Ann' meidän pysyä niisä, / Vedä meit' tykös, / Vedä meit' tykös. O Isän rakkaus, / O Pojan suloisuus! / Synti meitä pojes kadott', / Ja helvettiin alas vajott'. / Sinä meit' sielt' ylös nostit, / Ja kalliilla verelläs ostit, / Saata meit' taivaas', / Saata meit' taivaas'. Kusa on riemu suuri, / Ja meno jalo juuri, / Enkelit veisaavat siellä, / Sielut ei laulua kiellä, / Ei toraa eli vihaa / Kärsi sen Kuninkaan piha: / Sinne me halaam', / Sinne me halaam'. (125: 2-4)

Kun nyt tätä Kristuksen ylösnousemuksen juhla-aikaa aina helluntaihin saakka vietämme, niin vieläköhän jonkun sielu kyselee, että mihin Jeesusta tarvitaan. Tämän pyhäpäivän evankeliumi julistaa näin: ”Jeesuksen kautta tänäänkin katsomme Isän kasvoihin. Me heikkoina ja tyhjinä pyydämme Pyhää Henkeä: Varjele meitä synnistä.” (Vk. 534: 4) Kuulemamme pyhä evankeliumi on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta eli niin sanottua ylimmäispapillista rukousta. Pyhä evankeliumi on kokonaan Jeesuksen rukousta meidän puolestamme. Moni saa iloita esirukoilijasta, joka on ehkä jo vanhainkodissa. Moni esirukoilija odottaa jo taivaan kotiin pääsemistä. Mutta jos tällaista aarretta ei ole, on meillä kaikilla siis yksi yhteinen esirukoilija, Jeesus Kristus, ja kun meillä on hänet, niin meillä on kaikki, mitä pelastuaksemme tarvitsemme. Tällainen on uskon äidinkieli, rukous: ”Pyhä Henki luo juhlan sydämiin. Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on.” (Vk. 104: 5)