Vesille venosen mieli eli blogia pitkän pitkästä aikaa...

Virta venhettä vie… ja soutaja vikisee tai sitten ei

Yllätin itseni muutama päivä sitten. Taisivat monet muutkin kokea jotakin samaa. Tai oikeastaan ehkä ei sittenkään. Tapahtumat kulkivat näin: Kävin parturissa, joka sijaitsee samassa rakennuksessa kukkakaupan kanssa. Kovin kauan ei kuontaloni siistiminen koskaan enää kestä, joten pian astuinkin liikkeen ovesta ulos. Olin huomannut jo jonkin aikaa aiemmin tämän liikerakennuksen edessä puisen veneen. En ollut kiinnittänyt siihen enempää huomiota, mutta nyt tuon veneen tekijä olikin aivan edessäni kun puistelin loput hiuskarvat harteiltani heti parturiliikkeen oven suljettuani. Veneen tekijä on melkein tuon kukkakaupan väkeä. Hän on sen perustajan poika, ja liike on toiminut paikkakunnallamme jo viisikymmentä vuotta.

Nyt veneen tekijä ja myyjä oli siis edessäni ja kohtasi minussa potentiaalisen asiakkaan. Hän kertoi oitis, että kunnossapitokin järjestyy, ja että voisimme lähteä vaikka heti koesoutamaan tuon käsintehdyn veneen. Minulla sattui olemaan vapaapäivä, joten suostuin veneen koeajoon. Haimme tekijän kotoa trailerin, ja kohta olimmekin Maaningan laivalaiturin kupeessa.

Päivä oli kesää parhaimmillaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Järvi oli tyyni ja kaunis. Helleraja varmasti rikkoontui. Läksimme veneenveistäjän kanssa soutamaan. Minä asetuin veneen kokkaan ja tekijä istuutui veneen perään. Vene liukui vedessä kuin unelma ja miten suoraan se menikään. Kuin juna. Puuveneeni ei ole aivan pieni, mutta se on kevyt soutaa. Huomaamatta kaljunikin hiukan taas kärvähti parituntisen soutelun aikana.

Vakuutuin lähes välittömästi, että tässä se on, minun kauan kaivattu veneeni. Niin, neljätoista vuotta olen asunut Maaningalla ja kaksitoista viimeistä vuotta Maaninkajärven rannalla. Näiden vuosien aikana vain kahdesti olen ollut vesillä. Tunnen oloni syntiseksi maakravuksi. Mutta nyt tapahtui parannus. Yllätin itseni, ja ostin veneen, joka kuuleman mukaan sopii minulle, siis tyyliini. Aika vain odotti itseään.

Seuraavana päivänä veneen tekijä vielä tarkasti veneen ja asensi siihen pilssipumpun. Enpä ollut ennen nähnyt moista soutuveneessä. Pumppu käynnistyy automaattisesti kun veneen pohjalle kertyy tarpeeksi vettä. Toki veneessä on äyskärikin, ja ostinpa liivitkin. Kohta jo läksin yksin soutelemaan. Soutu tuntui yksin hiukan toisenlaiselta, mutta vene kulki aivan niin kuin jo kuvailinkin. Mietin toki, pitäisikö yksin soudellessa asettua lähemmäs veneen keskiosaa. Voihan sitä kokeilla. Vielä on kesää jäljellä, vielä on kirkkaita päiviä.

Vene, paatti, laiva, miten sitä nyt kutsuisi, on vanhastaan kirkon ja myös ekumeenisen liikkeen vertauskuva. Kerran olen muuten soutanut kirkkoveneessä. Vaikeampaa kuin miltä näyttää, ja tämä taitaa pitää paikkansa hengellisessä mielessäkin. Siinäpä samassa on kuvaus kirkosta, Kristuksen elävästä ruumiista maailmassa. Pelkkää airojen kolinaa tuntuisi olevan. Ajatellaanpa sitten vaikkapa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa tai ekumeenista liikettä. Luojan kiitos, iso laiva kääntyy hitaasti.

Kun viimeksi olin soutelemassa, oli ilta. Aurinko oli laskemassa ja kun se meni pilven taakse, nousi pieni tuulenvire, joka teki soutamisesta heti työläämpää. Toki järven virtauksetkin vaikuttavat soutamiseen. Niitähän voi olla, sillä syvimmät paikat ulottuvat aina kahdeksaankymmeneen metriin. On hyvä, jos vesien virtauksista ollaan tietoisia, ja virtapaikat tunnetaan.

Ecclesia semper reformanda est eli kirkon on jatkuvasti uudistuttava. Tätä lausetta tulkitaan ihan miten sattuu. Monille se merkitsee mukautumista miltei kaikkiin virtauksiin, joita maahamme saapuu. Itse ymmärrän asian toisin. Uudistuminen merkitsee jatkuvaa yhteyden raivaamista seurakunnan hengelliseen perustehtävään ja myös luovuttamattomaan traditioon. Minulle tärkeintä on päämäärä, ei vain liike. En tarkoita kuitenkaan pysähtymistä ja staattista olotilaa. Vesillä ei ole turvallista jos edetään keinolla millä hyvänsä. Ei se sen kummempaa ole kirkossakaan, joka seilaa Jumalan merillä.

Vaihtelu virkistää eri maisemissa

Hola! Täällä sitä vaihteeksi ollaan, nimittäin Helsinki-Vantaalla. Kolmas lomapäivä on mennyt jo pitkälle iltapäivään. Sää Suomessa on hieno ja lämmin. Hellerajakin lähestyy. Suomen sää ei ole kuitenkaan matkani syy. Koska lähes koko ajan työssä ja elämässä elän ja olen Maaningalla, on lomalla lähes pakko karistaa pölyt jaloista. On vapauttavaa olla tai liikkua kun kukaan ei tunnista tai kiinnitä minkäänlaista huomiota. Tällä kertaa kohteeksi kaupunki, joka on meren lähellä ja missä on kuuluisa ja keskeneräinen kirkko La Sagrada Famiglia. Lähellä on myös valtaisan suosittu Montserratin luostari. Hiukan myöhemmin astun Finnairin koneeseen ja lomamatka jatkuu...

Jälleennäkemisen iloa toivossa odottelen! Mutta sitten kun lyhyt lomani on vähän pidemmällä...

Arto

Tule, Herrani Jeesus... Tule, ja siunaa lastas...

Kristuksen toinen tuleminen eli toinen paruusia

 

Vielä ei ole paljon aikaa siitä, kun sanoin monille ihmisille, etten todennäköisesti koskaan tule liittymään facebookiin. Vielä ei ole kauan aikaa siitä perjantaista, kun tämän ajatuksen jälleen esitin työtovereille. Hiukan vähemmän aikaa on tuota perjantaita seuranneesta lauantaista, jolloin tieto läsnäolostani ”naamakirjassa” alkoi levitä kulovalkean myötä.

Nyt facebook-kavereita on jo hiukan yli kaksisataa. Heissä on kollegoja mutta myös monia entisiä rippikoululaisia ja myös heitä nuorempia ihmisiä. Olen liittynyt erilaisiin ryhmiin, joita on olemassa ihan luvuttomasti. Monet ryhmien nimet ainakin tuottavat minulle sydämen iloa. Itsekin muodostin ryhmän, joka tuo esille minulle tärkeää ajatusta: Uskon tehtävänä on yhdistää, ei erottaa! Lähettelen ryhmälle joskus mielestäni ajankohtaista ja meitä kaikkia yhdistävää sanomaa. Kun kerran muodostin ryhmän, niin mielestäni sen on oltava hiukan muutakin kuin se, että se on olemassa. Sähköpostia saamme vaihtelevasti. Jollekin laatikko pursuu yli ja joku toinen tuskailee roskapostien kanssa. Jälkimmäisistä puhuen minä (tarkemmin: sähköpostiosoitteeni) voitin viime vuonna erilaisissa arvonnoissa yli kolmekymmentä miljoonaa euroa. Niistä ei ole kuulunut myöhemmin mitään, koska en ole yhteenkään reagoinut mitenkään.

Fanitan erilaisia asioita siellä veispuukissa. Yksi mieleisimmistä on Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I. Tiedän patriarkan vaikean tilanteen Turkissa. Turkki ei ole millään tavoin kovin kristillinen kansakunta. Kristittyjä on vain vähän ja heitä suoranaisestikin vainotaan. Turkin hallinto ei suvaitse patriarkaattia oikein mitenkään. Facebookissa on epävirallinen ekumeenisen patriarkan sivusto. Sivusto vaikuttaa ihan rehelliselle ja siellä todetaan suoraan, että kyseessä on epävirallinen sivusto. Sivuston ylläpitäjä liittää ”seinälle” mielestäni todella tärkeitä ja meitä kaikki kristittyjä yhdistäviä ajatuksia. Olen niitä jonkun kerran kommentoinut. Äskettäin yhdestä kommentista sukeutui keskustelu, johon lisäkseni osallistui ilmeisesti kreikkalainen ortodoksikristitty sekä serbialainen ortodoksipappi. Kirjoitin jotenkin niin ensimmäinen kommentin, että kaikki sodat päättyvät kerran, kun koittaa toinen paruusia. Tarkoitin siis todella edessä olevaa tapahtumaa, Kristuksen toista tulemista. ”Kreikkalainen” kommentoi ajatuksiani korostaen omaa ortodoksisuuttaan ja perustaen ajatuksensa edesmenneen arkkipiispa Kristodouloksen kirjaan. Paruusia tulkitaan kirjassa toisin. Jos oikein ymmärrän, sain tukea serbialaiselta ortodoksipapilta. Hänen sydämessään taidan minäkin olla kristitty, vaikka kuulunkin luterilaiseen kirkkoon. Hänkin vieteissään korosti sitä, että Kirkko on yksi. Se on itseäni lähellä oleva ajatus. Olen yksityisesti muutaman kerran kommunikoinut tämän Isä Dusanin kanssa ja tuntuu, että emme ole kaukana toisistamme. Tämä tosin on vain ensituntuma.

Olen saanut erikoisia kaverikutsuja tässä kevään aikana. Minut on kaverikseen halunnut yksi kreikkalainen ortodoksipappi, yksi tsekkiläinen ortodoksimies ja yksi kreikkalaissyntyinen ortodoksimies Ruotsista. Kreikkalaisen ortodoksipapin myötä olen kuunnellut Youtubesta löytyvää bysanttilaista kirkkolaulua. (www.youtube.com/byzmusic tai www.byzmusic.gr)

Niin, tuosta aiheesta vielä. Kristityt ovat aina eläneet lähiodotuksessa. Sen voimme todeta lukemalla elämämme ja uskomme peruskirjaa, Raamattua. Sittemmin Kristuksen toisella tulemisella on taidettu myös pelotella. Se ei ole raamatullista. Toisen paruusian hetkeä emme tiedä, sen tietää Isä yksi. Edes Poika ei sitä tiedä. Vielä on aikaa jakaa Kristuksen tuntemisen jaloa tuoksua. Vielä on aikaa julistaa evankeliumia luoduille. Vielä on aikaa rukoilla kaikkien kristittyjen yhdistymistä. Tätä kaikkea voi tehdä vaikka missä, vaikka facebookissa.

 

Kaukana on kaiken sisin olemus, syvällä, syvällä, kuka voi sen löytää...

Päivämäärä: 7.6.2009

Kirkkovuoden ajankohta: Pyhän Kolminaisuuden päivä

Paikka: Maaningan kirkko

Raamatunkohta: Matt. 28:16–20

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Otsikko: Salattu Jumala

Arto Penttisen saarna

 

Yhdistääkö usko meitä ihmisiä, vai erottaako se meitä? Tämä kysymys on läsnä varmasti aina kun puhumme Pyhästä Kolminaisuudesta. Jonkun mielestä raamatullisia perusteita tälle Pyhän Kolminaisuuden päivälle ei oikeastaan ole, tai että niitä on äärimmäisen vähän. Jonkun toisen mielestä monoteismi eli yksijumalaisuus tekee kolminaisuusopin mahdottomaksi. Näin taitavat ajatella vaikkapa muslimit.

Tänä päivänä on puhuttava myös raamattukäsityksistä. Hyvin harva kristitty suhtautuu Raamattuun taivaasta tipahtaneena kirjana. Useampi on sitä mieltä, että silti jokainen sana on totta. Yhä useammalle Raamattu on Jumalan Sanaa. Tänä päivänä moni puolestaan sanoo, että Raamattu on sanoja Jumalasta. Jollekin suuret linjat ovat tärkeitä kun taas joku toinen takertuu yksittäisiin jakeisiin.

Sen selkeämmin kuin päivän evankeliumissa Pyhästä Kolminaisuudesta ei Raamatussa puhuta. Jonkun mielestä tosin tämäkin kohta on niin sanottu myöhempi lisä, eikä siis löydy varhaisimmista käsikirjoituksista.

Tämän päivän aiheena onkin ”Salattu Jumala”. Järjen avulla yksikään ihminen ei tavoita jumalallisia salaisuuksia. Mutta mihin me järjen työntäisimme? Ihan hyvin on sanottu, kun on sanottu, että ”uskon vaikka minulla on aivot”. Järki ei yllä sinne mihin ihminen haluaisi sen yltävän. Luonnollinen ihminen kieltää sen mitä hänen järkensä ei käsitä. Mutta miten elää sen kanssa, mitä järki ei käsitä, mutta mikä ei silti häviä vaikka sen kieltäisi? Sattuu, vaikka kieltäisin, kuten eräässä laulussa lauletaan.

Kirkko on pitkän pitkä jatkumo. Jatkumo tarkoittaa pakostakin jotakin traditiota, uskonperintöä. Monet kerrat olen miettinyt, tekeekö kaikki kehitys ihmisen jotenkin kykenevämmäksi käsittämään jumalallisia salaisuuksia. Vai voimmeko tai saako enää edes puhua mistään salaisuuksista? Pitkän jatkumonsa aika Kristuksen kirkossa on ymmärretty, että ensimmäinen Pyhän Kolminaisuuden kuvaus löytyy jo Vanhan Testamentin alkupuolelta: ”Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan, ja kun hän kohotti katseensa, hän näki kolmen miehen lähestyvän.” Tämä kertomus on erään kuuluisan ikonin taustalla. Tuo ikoni on Andrei Rublevin Pyhä Kolminaisuus. ”Venäläinen Andrei Rublev maalasi 1400-luvulla kuuluisimman Pyhän Kolminaisuuden ikoneista. Hänen ikoninsa keskittyy ainoastaan enkeleiden kuvaamiseen. Ikonissa on paljon symboliikkaa. Enkeleiden taivutetut päät, selät, siivet, kädet ja jalat muodostavat ympyrän kehän, joka viittaa iankaikkisuuteen ja jumalallisuuteen. Myös taustan rakennus, tammi ja vuori kertaavat enkelien liikettä. Keskimmäistä enkeliä pidetään Kristuksen edustajana mm. vaatteiden värityksen perusteella. Hänen päänsä on kääntynyt nöyrästi vasemmanpuoleisen enkelin puoleen, joka puolestaan ymmärretään Isä Jumalan kuvaukseksi. Vasemmanpuoleisen enkelin oikea käsi on kohotettu siunaamaan muita. Oikeanpuoleinen enkeli, joka kaartuu muita kohti, kuvaa Pyhää Henkeä. Nelikulmainen alttaripöytä kuvaa ajallisuutta ja maallisuutta. Pöydällä olevassa maljassa on vasikan pää. Abraham tarjosi vierailleen teurastetun vasikan, mutta se on myös vanhatestamentillinen uhrieläin. Sen lisäksi, että taustan elementit löytyvät Abrahamin vieraanvaraisuuden tapahtumasta, niilläkin on symboliset merkityksensä. Taustan rakennus symboloi Jumalan armoa, tammi puolestaan kuvaa kunniallista ja eläväksitekevää ristinpuuta ja vuorelle nouseminen kuvaa Pyhän Hengen osallisuutta.” (vitrina.fi/ikoni)

Raamatussa esiintyvä tietty hämäryys voi olla hyvinkin tarkoituksellista. Kukaan ei voi sanoa omistavansa Totuutta. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta Totuuteen. Ihmisen nimi ei lopultakaan nouse keskukseksi, vaan voima ja valta säilyy Jumalan käsissä, lopullisesti. Jumala on kuitenkin ilmaissut itseänsä Raamatussa. Hän on ilmoittanut itsensä ihmiselle Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjän eli toisin sanoen Isänä ja Poikana ja Pyhän Henkeä. Isossa Katekismuksessa Luther opettaa näin: ”Usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa.”

Meidät on kastettu Kolmiyhteisen Jumalan nimeen, Kristuksen käskyn mukaisesti. Me olemme kristittyjä uskoessamme Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan. Luther puhuu näin tuossa samaisessa Isossa Katekismuksessa: ”Uskontunnustuksessa on siis Jumalan koko olemus, tahto ja kaikki teot kuvattu sinulle erittäin osuvasti, lyhyin mutta runsassisältöisin sanoin. Siihen perustuu meidän koko viisautemme, joka liikkuu korkealla kaiken inhimillisen viisauden, käsityskyvyn ja ymmärryksen yläpuolella. Sillä vaikka koko maailma on keskittänyt kaiken ahkeruutensa selvittääkseen Jumalan olemuksen, ajatukset ja teot, yhteenkään kysymykseensä se ei ole saanut vastausta. Mutta tästä sinä opit runsain määrin tuntemaan niitä kaikkia.” Uskontunnus on paitsi tunnustusta myös rukousta: ”Minä uskon, auta minua epäuskossani!” Ylistetty olkoon Pyhä Kolminaisuus, yksi ja jakamaton Jumala. Hän on meille hyvä ja armollinen.

Lähtemisen ja lähettämisen juhla on Helatorstai, siis pyhä torstai

Helatorstai 21.5.2009 Mukulamessu

Maaningan kirkossa

Pyhä epistola: Ap. t. 1: 1-11

Pyhä evankeliumi: Luuk. 24: 46–53

Arto Penttisen saarna

 

Tänä päivänä kuulemme sanoman Jeesuksesta, joka lähtee Isän luo ja poistuu apostoliensa luota. Miksi Jeesuksen täytyy lähteä, jos hän kerran on veljemme ja ystävämme? Tokihan sitä toivoisi, että tätä hyvää aikaa riittäisi loputtomiin. Kyllähän Jeesuksella töitä riittäisi täällä maan päälläkin.

Ajatelkaamme kuitenkin asiaa toiseltakin kantilta. Paluun ja jälleennäkemisen riemua ei voi tavoittaa muulla tavoin kuin vain ensin lähtemällä. Lähtöhetken haikeutta ei silloin kukaan enää muista.

Meille ihmisille tottumus on toinen luonto. Jos Jeesus olisi jatkuvasti näkyvänä keskellämme, niin me saattaisimme varmaan tottua häneen. Sanoisimme jo ennen kuin hän avaisi suunsa, että näinhän sinä tästä ajattelet, etkö vain! Kyllä me sinut tunnemme, Jeesus! Vaihda jo levyä! Niinhän hänen sanansa saattajista tänä päivänä saatetaan sanoa.

 

Helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen juhla kääntää katseemme myös pääsiäiseen. Sanoma suuresta voitosta, siitä, että elämä voitti kuoleman, täydellistyy ja jalostuu. Tämä päivä ei olekaan vain lähtemisen juhla, vaan myös lähettämisen juhla. Ylösnoussut, siis kuolleista herätetty Jeesus lähettää omiaan kaikkialle maailmaan. Jeesus kutsuu kaikkia ihmisiä, pieniä ja suuria, nuoria ja vanhoja, heikkoja ja voimakkaita rauhantekijöiksi ja ilon lähettiläiksi.

Ennen kuin Jeesus lähtee omiensa luota Isänsä ja meidän Isämme luokse, hän vahvistaa meitä kaikkia lupauksen sanoilla. Jeesus lupaa, että hän on kanssamme kaikki päivät. Jeesus on läsnä sanassaan ja pyhissä sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa. Nämä elämää, toivoa ja uutta rohkeutta antavat lupaukset ovat totta Pyhässä Hengessä.

 

Helatorstain todellisuus on pääsiäisen todellisuutta. On kuin kulkisimme useinkin Emmauksen tiellä huomaamatta, että Jeesus on kanssamme. Mutta Jeesus on läsnä, vaikka emme häntä huomaisikaan. Hän jakaa meille armoaan ja totuuttaan. Hän hoitaa ja kantaa meitä seurakunnassa. Joskus joku sen tuntee, ja sanoo: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän puhui meille, ja opetti meitä!”  Näitä hetkiä, hyviä ja iloisia, turvallisia hetkiä on lukemattomia koettu myös Elinan kerhoissa. Aika on kiittää ja kättä puristaa. Siunausta toivotamme ja aina kanssasi olemme. Työ seurakunnassa ja lasten parhaaksi jatkuu. Se on työtä ylösnousemuksen todellisuudessa, siinä todellisuudessa, jossa elämä aina lopulta voittaa. Siunatkoon ja vahvistakoon Jumala työtään maailmassa.

 

Omin voimin en aina pääse eteenpäin, mutta eipä tarvitsekaan...

Puhe Vesperissä 16.5.2009

Raamatunteksti: Jaak. 5: 13–16

Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

Kuulimme tässä monia tärkeitä kehotuksia, ja monia suuria lupauksia. On todella terveellistä nostaa Jumalan sana esiin kerran ja toisenkin. Kaikki me tunnemme ihmisiä, joiden elämään liittyy kärsimystä ja ahdistusta. Saatamme tuntea itsemme voimattomiksi ja avuttomiksi, mutta miksi katsoisimme vain itseemme ja omaan mahdottomuuteemme. Jeesus kehottaa kärsivää itseään rukoilemaan. Rukous on kuin hengittäminen, yhtä tärkeää ja luonnollista. Kumpikin muuttuu vaikeaksi, mutta vain meidän mielissämme, jos ryhdymme niitä järkeilemään.

Me olemme tässä ja nyt –ihmisiä. Emme malttaisi odottaa, ja kuitenkin meidän usein täytyy vain odottaa. Epävarmuus ja epätietoisuus kuluttavat voimiamme. Luvataanko kuulemassamme epistolassa, että rukous parantaa välittömästi? Voimme varmasti sen niin lukea, mutta sanotaanko niin, että kaikki tapahtuu yhdessä hetkessä.

Voiko paranemisessa olla toisaalta kysymys siitä, että sairaus sinänsä ei katoa, mutta sairaan suhde sairauteensa tervehtyy. Sairaankin elämässä voi olla muutakin kuin sairaus.

Esirukous on seurakunnan jalo ja kaunis tehtävä, mutta sen on kuuluttava myös arkeen. Ilman rukousta emme ole sydämen kristittyjä. Me emme saa ajatella vain itseämme ja sitä, mikä on mieluista itsellemme. Tämä tarkoittaa, että rukoileva luottaa siihen, että Jumalan tahto toteutuu ilman rukoustammekin. Jumala ei ole riippuvainen meistä, vaan asia on täysin päinvastoin.

 

Usein kuulee sanottavan, että synnistä puhutaan liikaa. Asia ei taida olla näin, mutta ei ole tietenkään lainkaan sama, miten synnistä puhutaan. Jos kristitty on aina selvillä toisten synneistä, mutta ei tunnista syntiä itsessään, on hän joutunut harhaan. Parannusta voi jokainen tehdä vain omista synneistään. Synnintuntoa ei voimakkainkaan lain saarna voi synnyttää. Synnintunnon, joka on kristitylle portti pelastukseen johtavalle tielle, voi synnyttää vain Jumalan Pyhä Henki Jumalan sanan kautta. Nyky-yhteiskunnassa näemme myös sen, että syntikin on sairautta. Hoitamattomana tämä sairaus tuottaa kuoleman. Ja koska me olemme niin kovin kykenemättömiä hoitamaan itseämme, lähetti Jumala Jeesuksen maailmaan. ”Fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:11–13) Apostoli Paavali kirjoittaa:     ”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.” (Room. 5:3-6)

Meidän tehtävämme kristittyinä ei ole turvata uskoomme, vaan meidän tehtävämme on turvata uskossa Jumalaamme. Usko ei ole meidän omaa ponnisteluamme, vaan laulu sanoo sen, miten asiat usein elämässämme ovat: ”Omin voimin nyt näin pääse en eteenpäin. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään!”

 

Arto Penttinen