Christmas Message 2008 from WCC General Secretary

Kirkkojen Maailmanneuvoston pääsihteerin Jouluviesti vuonna 2008

 

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1: 14)

 

”Kunnia” (vrt. kirkkaus) on sana, huudahdus tai laulu, jota käytämme ilmaisemaan inhimillistä hämmästystä Jumalan majesteetin edessä. Kun Jeesus syntyi, enkelit kuuluttivat ”kunniaa Jumalalle korkeuksissa” (Luuk. 2: 14). Kristuksen maanpäällisestä elämästä todistetaan: ”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan... täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1: 14)

 

Viettäessämme Joulua me oivallamme Jeesuksen tulemisen taivaan ja maan kohtauspisteeksi, jotta särkyneet suhteemme Jumalaan eheytyisivät, jotta voittaisimme vihamielisyytemme toinen toistamme kohtaan, ja jotta syttyisimme uuteen päättäväisyyteen etsiessämme rauhaan tähän maailmaan. Apostoli Paavalin mukaan tässä on kysymys siitä’, että ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan” (2. Kor. 5:19).

 

Sovitus merkitsee kunniakasta viestiä. Se kantaa lupausta, että menneitä vääryyksiä korjataan, että totuus on löydettävissä kaikissa tapauksissa, että anteeksiantamusta voidaan etsiä, ja että jopa vanhat viholliset voivat elää yhdessä ja keskinäisessä kunnioituksessa. Se on armon ja toivon viesti, joka heijastaa Jumalan rakkauden suurta lahjaa Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Yhdistyneet Kansakunnat on julistanut vuoden 2009 Kansainväliseksi Sovinnon vuodeksi, ja se on kutsunut konfliktien jakamia yhteisöjä hyväksymään sovintoprosesseja lujan ja kestävän rauhan vakiinnuttamiseksi. Kristilliset kirkot kaikkialla sekä Kirkkojen Maailmanneuvosto tukevat tätä hanketta projektein ja samansuuntaisesti ekumeenisella Väkivallan voittamisen vuosikymmenellä, Kirkot etsimässä Sovitusta ja Rauhaa (2001–2010).

 

Kristittyinä me sitoudumme Pyhän Hengen voimassa tähän suureen tehtävään. Me kiitämme Jumalaa ja Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää mahdollisuudesta toimia sovituksen hyväksi yhdessä hyvän tahdon ihmisten, miesten ja naisten kanssa kautta maailman, enkelten siunausten hengessä: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa!”

 

Pastori, TT Samuel Kobia

Pääsihteeri

Kirkkojen Maailmanneuvosto

 

(Suomentanut englanninkielestä Arto Penttinen)

 

Taizé-rukous 16. joulukuuta armon vuonna 2008

Kristus Jeesus. Pyhän Hengen kautta sinä tulet luoksemme aina. Sielumme syvyyksissä elää sinun ihmeellinen läsnäolosi. Meidän rukouksemme voi olla kovin köyhää, mutta Sinä, Kristus, rukoilet meissä.

OI-ANTIFONIT ADVENTIN PÄÄTTYESSÄ

17.12. Oi Viisaus, sinä lähdit Korkeimman suusta, sinä ulotut maan äärestä toiseen ja ohjaat kaiken hyvin. Tule ja opeta meille viisauden tie.

18.12. Oi Adonai, Israelin Herra ja hallitsija, sinä ilmestyit Moosekselle palavassa pensaassa ja annoit hänelle lain Siinailla. Tule pelastamaan meidät väkevällä kädelläsi.
19.12. Oi Iisain juurivesa, sinä kohoat merkkinä kansoille, sinun edessäsi kuninkaat mykistyvät, ja kansat kumartavat sinua. Tule vapauttamaan meidät, älä viivy.
20.12. Oi Daavidin avain, Israelin valtikka, sinä avaat, eikä kukaan sulje, ja suljet, eikä kukaan avaa. Tule päästämään vangitut kahleista, ne, jotka elävät pimeydessä ja kuoleman varjossa.
21.12. Oi Aamunkoitto, ikuisen valon sädehtivä kirkkaus ja vanhurskauden aurinko: tule valaisemaan pimeydessä ja kuoleman varjossa elävät.

22.12. Oi kansojen Kuningas, kansakuntien toivo, kulmakivi, joka teet kaiken yhdeksi: tule ja pelasta ihminen, jonka muovasit maan tomusta.
23.12. Oi Immanuel, kuninkaamme ja tuomarimme, kansojen toivo ja pelastus: tule pelastamaan meidät, Herra, meidän Jumalamme.

Jääkö joulun lapsi ulos?

Onko sitä adventtia oikeasti olemassakaan?

 

Läntisessä kristikunnassa joulunodotuksen aikaa kutsutaan adventiksi. Mutta miten se näkyy? Vastaukseni on itse esittämääni kysymykseen tämä: Adventti ei näy keskellämme oikein mitenkään. Adventinaika on kirkoissa varsin hiljaista aikaa. Tämä on surullista, koska jumalanpalveluksissa odotuksen erilaiset teemat tulevat selkeästi esille.

Tästä pääsemme kysymykseen, mistä joulussa on kysymys. Kauppojen vastaus tunnetaan: Joulu alkaa täältä! Tule, joulu kultainen! Täältä saat joulun parhaat lahjat! Ja kassakoneet laulavat, kun asiakkaiden askeleet käyvät reippahasti. Lompakkoa raotetaan ja visaa vingutetaan.

Joulu ei vain kulje yhteenkään kotiin kassissa kantamalla. Tämä ostohysteria on yhdeltä osaltaan varsinaista hölmöläisten touhua. Lapset ostetaan kerran vuodessa, jos hiukan karkeastikin asiaani esitän. Lapselle tärkeämpää kuin kaikki roina olisi varmasti aito läsnäolo ja läheisyys.

Tästä pääsemme takaisin jouluun ja adventtiin. Ensimmäistä joulua vietettiin itse asiassa meidän maksukyvyttömyytemme tähden. Kuten Paavali sanoi jo kauan sitten, niin meistä ei ollut (eikä ole) itseämme auttamaan. Joulussa tärkeää eivät ole puitteet, vaan tärkeintä on sydän. Jouluksi siivotaan, mutta adventinaika on sydämen siivouksen aikaa. Adventinaika on paastonaikaa, rukouksen ja hiljentymisen aikaa.

Odotusaika on tärkeää, mutta se ei ole sama asia kuin edessä oleva juhla. Nyt me toivottelemme jo sujuvasti hyvät joulut, vaikka jouluun on aikaa vielä kaksi viikkoa.

Kun blogissani äskettäin kyselin, milloin joulu alkaa, niin jonkun mielestä se alkaa jo ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Joulukausi toki alkaa silloin, mutta sen ensimmäinen osa on adventti, odotuksen ja valmistautumisen aika.

Adventti on valmistautumista Vapahtajan armorikkaan syntymäjuhlan viettoon. Tällainen joulu ei tarvitse joulupukkeja tai –tonttuja, ei myöskään ylenmääräistä laittamista ja ähkimistä. Tippaakaan viinaa ei tarvita edes glögiä terästämään.

Voisinkin sanoa, että jos adventin sanoma ohitetaan, niin joulukin menee samalla pesuveden mukana. Jos joulu on vain tunnelmointia ja ulkonaista menoa, niin saman siivouspakon voisi siinä tapauksessa jakaa tasaisemmin pitemmälle ajalle koko vuodeksi.

Kristuksen kunniallinen tuleminen

Päivämäärä: 7.12.2008 eli 2. adventtisunnuntai

Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa

Raamatunkohta: Luuk. 17:20–24

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."
    Opetuslapsilleen hän sanoi:
    "Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä."

Otsikko: Kuninkaasi tulee kunniassa

 

Adventinaika täällä kirkossa ei tunnu välttämättä aina kovin jouluiselta. Eikä se ihme olekaan, onhan kysymys vasta jouluun valmistautumisesta. Odotuksen aika ei ole sama asia kuin edessä oleva juhla. Vaikka joulukausi onkin jo alkanut, on suureen juhlaan vielä aikaa. Odotus sisältää tämän ajatuksen: Sitten kun sydän auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.

Tänään toinen adventtisunnuntai palauttaa meidät oikeastaan hiukan taaksepäin, Kristuksen kuninkuuden sunnuntain eli tutummin tuomiosunnuntain sanomaan. Ja kun teemme matkaa kohti joulua, menemme oikeastaan uskomme syntysijoille. Jeesus syntyi ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että vain Jeesuksessa meille avautuu portti todelliseen elämään. Päivän epistolassa meille sanotaan näin: ”Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä.” Voisimme näiden sanojen taustaksi ajatella kenties Jeesuksen omia sanoja: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” (Joh. 15:15–17)

Herran tulo on lähellä. Kirkkovuosi alkaa ja päättyy odotuksen tunnoissa. Odotuksella on sama kohde, Jeesuksen tuleminen keskellemme.  Me odotamme parhaillaan Jeesuksen syntymäjuhlaa. Pian meitä kutsutaan Vapahtajan seimen äärelle. Lainaan nyt erään Taizé-laulun sanoja, jotka sopivat hyvin meille katsoimmepa sitten tulevaan jouluun tai vaikka aikojen loppuun asti: ”Jeesus Kristus on juhlariemu, voima, virvoitus. Hän on toivo, luottamus, Vain sinuun katson ja pelkää en, vain sinuun katson ja pelkää en.” Mitä pelättävää olisikaan pienessä lapsessa? Niin, ei varmaan pitäisi olla, mutta mitä tiedämme kuningas Herodeksen tehneen kun Jeesus oli aivan pieni ja viaton! Näistä tapahtumista kuulemme enemmän neljäntenä joulupäivänä, Viattomien lasten päivänä. Tervetuloa kirkkoon silloin, sunnuntaina.

Jeesus on usein hyvin selkeä sanoissaan, mutta miten onkaan tänään? Mitä hän tarkoittaa sanoessaan ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”? Joulu saapuu pian jokaiselle, mutta pohjimmiltaan kyse ei ole tuoreen piparin tai herkullisten laatikkojen ihanasta tuoksusta. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!” (2. Kor. 2:14) Ja myös näin: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:17) Jeesuksen mukaan me emme voi osoitella sormella: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Tätä oikeastaan korostaa apostoli Paavalikin sanoessaan: ”Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana.” (1. Kor. 4:20) Roomalaiskirjeestä luemme näin: ”Evankeliumi on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.” (Room. 1:16)

Tässä maailmassa tarvitsemme yhä enemmän rohkeutta puhtaan evankeliumin julistamiseen, sillä kirkko ei ole maailmasta vaikka onkin maailmassa. Tämän rohkeuden perustana on pyhä Raamattu, josta luemme: ”Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat, mutta Herra on taivaitten luoja. Hänen on loisto ja hänen on kunnia, hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus. Maan kaikki kansat, tunnustakaa Herra, tunnustakaa Herran kunnia ja voima, tunnustakaa hänen nimensä kunnia!” (1. Aik. 16:26–29) Olemmeko kenties joskus kuulleet huhuja Marian ja Herran enkelin kohtaamisesta, ja siitä mistä he puhuivat: ”Maria kysyi enkeliltä: Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon. Enkeli vastasi: Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. (Luuk. 1:34–35)

Elämmekö me nyt tuota Jeesuksen mainitsemaa aikaa, aikaa, jolloin toivomme näkevämme edes yhden Ihmisen Pojan päivän, mutta emme saa nähdä? Moniko edes toivoo näkevänsä Ihmisen Pojan päivän? Merkitseekö tällainen puhe enää mitään? Tämä maailma korostaa näkemistä ja kokemuksellisuutta. Järjestä puhumattakaan. Katekismuksemme sisältää tässäkin kohdin tärkeitä sanoja: ”Koska emme voi rakentaa elämäämme omaan varaamme, meidän on yhä uudelleen turvauduttava Jumalan sanan lupauksiin. Kun luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, Pyhä Henki sytyttää meihin uuden luottamuksen ja rohkeuden.” Tämä päivä rohkaisee meitä siis pysymään Sanassa ja sen viitoittamalla elämän polulla kohti taivaan kirkkautta. Luen vielä monelle tutut virren sanat: ”Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa! Ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa. Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta kuin armon sanan ikuinen. Se lähti Herran suusta.” (Vk. 183: 4)

 

 

Hyvää ja siunattua uutta kirkkovuotta!

Jumalanpalveluselämä tapahtuu kirkkovuodessa

 

Läntisessä kristillisyydessä on juuri alkanut uusi kirkkovuosi. Kirkkovuosi on aivan erilainen asia kuin kalenterivuosi. Kun uusi vuosi 2009 pian alkaa, astumme uuteen tuntemattomaan. Emme tiedä mitään edes huomisesta. Toki suunnitelmia on kohti tulevaisuutta ja myös epävarmuutta ja sekä epätietoisuutta. Tässä on se suuri ero kirkkovuoteen nähden. Kirkkovuodesta tiedämme oikeastaan kaiken mitä tulee tapahtumaan. Ja se onkin tärkeää. Kirkkovuosi sisältää pähkinänkuoressa Jeesuksen elämän. Adventtiaika kertoo pitkästä odotuksesta, joka eli juutalaisuudessa. Tätä odotusta voidaan oikeastaan kuvata sillä selityksellä, minkä Raamattu antaa ”aamenesta”: ”Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä "kyllä" että "ei", vaan hänessä toteutui "kyllä". Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: "Aamen", Jumalan kunniaksi.” (2. Kor. 1:19–20) Messiasodotus nousi Jumalan lupauksista, jotka tulivat profeettojen, Jumalan miesten, suusta.

Jouluaatosta on tullut suomalaisen kristikansan joulu. Menemme Jeesuksen synttäreille siis etuajoissa. Tiedätkö toista sankaria, jonka juhliin mentäisiin joka vuosi ennen aikojaan. Jouluaaton teemana kun on ”Lupaukset täyttyvät”. Ihminen voi todeta, että helpompi on luvata kuin täyttää. Siinähän me eroamme todellisesta Jumalasta. Me unohdamme usein sen, mitä olemme luvanneet. Jumala ei koskaan.

Joulun juhla-aika alkaa Jeesuksen syntymäjuhlasta. Pian siirrytään Jeesuksen lapsuuden kautta hänen pelastavaan työhönsä. Kirkkovuosi päättyy Kristuksen toisen tulemisen odottamiseen. Kirkkovuosi alkaa ja päättyy odotuksella, että Herra saapuisi keskellemme.

Adventti kertoo myös kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyydestä. Laulamme ”Hoosianna! tervehtien todellista auttajaamme ja pelastajaamme. Ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumi kuvaa palmusunnuntain tapahtumia. Ensimmäinen adventti johtaa meidät suoraan kirkkovuoden keskukseen, ristin ja ylösnousemuksen pääsiäiseen. Yksi rakkaimmista joululauluistani on tämä: ”Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä. Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.” Joulu on meidän Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla. Tätä joulua ei kukaan voi kantaa ostoskasseissa. Tämä joulu ei ole se mainosten kultainen joulu.

Kirkkovuodesta tiedämme jo sen alkaessa (periaatteessa) kaiken, mutta sen toistaminen on todella tärkeää. Kirkkovuodessa elää raamatullinen todellisuus, joka on meille kaikille hyvin haasteellinen todellisuus. Luterilaisuuskin nimittäin alkaa muuttua vähitellen järkiuskoksi tai aivouskoksi. Voimme tällaisen uskon mukaan hyväksyä vain sen, mikä mahtuu järkeemme. Miksi me sitten hyväksymme varmasti omasta elämästämmekin paljon sellaista, mille ei löydy järkeenkäypää selitystä? Kirkkovuodessa meitä auttavat kolme tekstivuosikertaa. Arvostan kirkkovuottamme hyvin paljon, sillä me saarnaamme sitä evankeliumia, mikä kuuluu kuhunkin pyhäpäivään. Emme saarnaa useinkaan siis siitä, mikä tuntuu itsestämme hyvältä. Evankeliumit haastavat myös saarnaajan oman elämän. Kun nousen saarnastuoliin, saarnaan myös itselleni. Siksi minun on toisinaan vaikea nousta saarnastuoliin, toisen yläpuolelle. Kun polvistun ennen saarnaa, rukoilen, että Herra avaisi minun huuleni, niin että minun suuni julistaisi hänen kunniaansa. Kun saarnan jälkeen polvistun, noudatan Herramme kehotusta: ”Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: 'Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk. 17:9–10) Hoosianna-hymni on ortodoksisen kristityn mielessä varsin myöhäinen perinne. Keskustelu idän kirkon esipaimenen kanssa rohkaisi minua valitsemaan virren 1 myös palmusunnuntaina laulettavaksi. Eikö muuten ole omituista, miten harvoin Hoosianna silloin kuullaan, vaikka evankeliumitekstit puhuvat samoista tapahtumista?